MAAILMANPERINTÖ Vanhan Rauman kupeeseen, maailmanperintökohteen suoja-alueelle suunnitellun suuren kauppakeskuksen vaiheet ovat olleet värikkäitä. Nyt paikalla olevan vanhan Tarvontorin ostoskeskuksen on saanut kyllä purkaa kenenkään vastustamatta, mutta uuden kompleksin kokoluokasta kaupungissa ollaan oltu vahvasti erimielisiä.
Kaava on jouduttu aloittamaan alusta jo kaksi kertaa, kun asiassa on tullut esiin päätöksentekoprosessiin kuuluvien henkilöiden jääviyksiä. Viime lokakuun viimeinen päivä niin sanottu Kanalin Länsirannan asemakaavamuutos hyväksyttiin Rauman kaupunginvaltuustossa. Päivän Lehti kirjoitti hankkeen historiasta tässä.
Rakennusyhtiö Skanskan johtamassa hankkeessa uusi kauppakeskus ylettyisi reilusti yli tonttinsa rajojen ja katkaisisi muun muassa kaupungin kadun. Paikallinen Osuuskauppa Keula omistaa alueelta tontin, jolle annettaisiin lähikortteleita enemmän asuinneliöiden rakennusoikeutta. Ne siirtyisivät välittömästi kaavan vahvistamisen jälkeen Skanskalle.
Asemakaavamuutoksesta valitettiin Turun hallinto-oikeudelle. Naapurikorttelissa sijaitsevan Kiinteistö Oy Naulan mukaan sitä ei ole kohdeltu tasavertaisesti uuden hankkeen valmistelussa. Vanha Rauma Yhdistys on puolestaan nostanut esiin katsomansa uudet jääviystapaukset kaavan valmistelussa.
Museovirasto, arkkitehti Jukka Koivula ja Vanha Rauma Yhdistys olivat myös huolissaan muun muassa puutteellisista selvityksistä ja siitä, että ylisuuri kauppakeskus tyhjentäisi Vanhan Rauman pikkuliikkeistä ja veisi alueen elinvoiman, johon sen saama Unescon maailmanperintöstatus perustuu.
Kansainvälisen matkailusivuston TripAdvisorin listauksen mukaan Vanha Rauma on Satakunnan paras turistikohde, joka houkuttelee kymmeniä tuhansia turisteja vuosittain.
Hallinto-oikeus perehtyi valituksiin ja vieraili paikalla tekemässä katselmuksen. Kesken hallinto-oikeuden käsittelyn ilmeni, että Skanska on luopunut tyhjilleen jätetyn vanhan Tarvontorin ostoskeskuksen hallinnasta, ja se on siirtynyt turkulaiselle kovan luokan kiinteistösijoittajalle. Päivän Lehti uutisoi asian tässä.
Tänään hallinto-oikeus antoi ratkaisunsa, ja päivästä tuli musta perjantai valituksen tehneille tahoille. Hallinto-oikeus muun muassa katsoi, että hankkeesta tehdyt selvitykset ovat riittäviä, ja että esitetyssä jääviystapauksessa nähtävissä ei ole henkilökohtaista hyötyä.
Vanha Rauma Yhdistyksen puheenjohtaja Tapio Nurmi aikoo tutustua rauhassa 23-sivuiseen päätökseen.
– Katsotaan nyt maltilla mitkä perustelut ovat, ja mietitään sitten mitä tehdään, Nurmi tuumi.
Mahdollinen muutoksenhaku on tehtävä 30 vuorokauden kuluessa. Aikaisemmin Rauman kaupunki arvioi, että kaava tulisi lopulta KHO:n päätettäväksi.
- Kirjoittaja asuu Vanhassa Raumassa ja on Vanha Rauma Yhdistyksen hallituksen jäsen
Kommentoi Facebookissa