JALKAPALLO Venäjällä urheilijat ovat olleet Ukrainan sodasta lähinnä hiljaa, mutta tiistaina kuultiin jo merkittävä sotaa vastustava kannanotto. Venäjän jalkapallomaajoukkueen entinen kapteeni Artjom Dzjuba on nimittäin kieltäytynyt maajoukkuekutsusta.
Dzjuban kieltäytymisen syynä on Venäjän sotatoimet Ukrainassa. Dzjuba ei ole uskonut Vladimir Putinin hallinnon propagandaa ”erikoisoperaatiosta”, vaan hän tietää kyllä, mitä Ukrainassa tosiasiassa tapahtuu.
Dzjuban isä on kotoisin Ukrainasta. Lisäksi useat hänen sukulaisensa asuvat yhä Ukrainassa, jossa kansa kokee Venäjän sotatoimien takia järkyttävää kärsimystä.
Dzjuban kieltäytyminen maajoukkuetehtävistä onkin merkittävä käänne venäläisurheilijoiden piirissä. Huomionarvoista on, että Dzjuba pelaa Pietarin Zenitissä, jonka omistaa jättikokoinen kaasuyhtiö Gazprom, jonka toiminta on käytännössä täysin sidoksissa Vladimir Putinin hallintoon.
Dzjuba on myös Venäjän jalkapallon merkittävin tähti. Hänen päätöksensä maajoukkuetehtävien boikotoinnista ei voi olla näkymättä Venäjällä.
Venäjän oli alun perin määrä pelata MM-jatkokarsintoja maaliskuun lopulla Puolaa vastaan. Ottelu kuitenkin peruttiin, koska Venäjä suljettiin kansainvälisestä jalkapallosta. Syynä tähän on tietenkin Venäjän hyökkäus
Ottelun perumisesta Venäjän maajoukkue kuitenkin leireilee maaliskuussa kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n määrittämän maajoukkuerupeaman aikana. Venäjä toivoo, että urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS kumoaisi Venäjän sulkemisen maaotteluista, ja että Venäjä voisi vielä pelata kesällä MM-jatkokarsinnoissa.
Dzjubaa ei välttämättä nähdä tositoimissa Venäjän maajoukkueessa enää koskaan.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Roman Rotenberg jännittää Vladimir Putinin kohtaloa
Kommentoi Facebookissa