YLEISURHEILU Suomen vuoden 2019 paras urheilija julkistetaan Urheilugaalassa torstai-iltana. Valinnasta vastaa Urheilutoimittajain liitto.
Ellei merkittävää yllätystä tapahdu, valittaneen vuoden urheilijaksi jalkapalloilija Teemu Pukki. Perusteet Pukin valinnasta ovat vakuuttavat. Onhan jalkapallo ylivoimaisesti maailman suosituin urheilulaji, Pukki voitti maailman parhaan kakkossarjan Englannin The Championshipin maalikuninkuuden ja teki Englannin Valioliigassa, maailman tasokkaimmassa kansallisessa seurajoukkuesarjassa, viime vuoden loppupuolella yhdeksän maalia.
Toki Urheilutoimittajain liitto voi yllättää. Äänestäjäkunnassa on paljon eläköityneitä ”vanhan liiton” jäseniä, joille maastohiihto ja yleisurheilu ovat ylivertaisia lajeja. Iivo Niskanen saattaisi olla hiihdon MM-pronssillaan Pukille vakavasti otettava haastaja.
Vuosien varrella vuoden parhaan urheilijan valinnassa on riittänyt jälkipyykkiä. Kaikki alan ammattilaiset tai puoliammattilaiset eivät ole noteeranneet urheilukulttuurin kehittymistä. Esimerkiksi autourheilu tai lumilautailu ovat olleet toisille vanhan liiton äänestäjille suoranainen punainen vaate.
Formula ykkösten maailmanmestari Keke Rosberg valittiin vuoden urheilijaksi 1982. Tosin moni äänestäjä ei noteerannut häntä urheilijaksi ollenkaan, mutta Keke keräsi silti riittävästi ykköstiloja päihittäen mäkihypyn maailmanmestarin Matti Nykäsen ja 50 kilometrin kävelyn Euroopan mestarin Reima Salosen.
Moni urheilutoimittaja suhtautui Kekeen nuivasti, mutta niin suhtautuivat monet kansalaisetkin. Rosbergin laji oli suomalaisille vieras ja leuhkasti esiintynyt tuore tähtiurheilija raivostutti toisia kommenteillaan ”Me F1-kuljettajat olemme aina siellä, missä mansikat ovat tuoreita”.
Sittemmin asenne muuttui ja Formula ykkösistä tuli eräänlainen Suomen uusi kansallislaji. Mika Häkkisen menestysvuosina 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa F1-kisojen tv-katsojaluvut olivat Suomessa miljoonaluokkaa.
Formula ykköset on yksi maailman seuratuimmista urheilusarjoista ja Suomen kansakin otti lajin viimeistään 1990-luvulla omakseen, mutta kaikki vanhemman liiton urheilutoimittajat eivät tästä ole piitanneet. Mika Häkkinen voitti Formula ykkösten maailmanmestaruuden 1999 ja Kimi Räikkönen 2007, mutta eivät tulleet valituksi vuoden urheilijaksi. Vuonna 1999 vuoden urheilijaksi valittiin hiihtäjä Mika Myllylä ja 2007 keihäänheittäjä Tero Pitkämäki.
Autourheilun maailmanlaajuiset harrastajamäärät ovat aivan eri sfääreissä kuin maastohiihdossa tai keihäänheitossa. Ennen nettiajan läpimurtoa urheilujournalismin kehitys kulki Suomessa kuitenkin pahasti jälkijunassa.
Autourheilu ei ole ainoa esimerkki. Aikoinaan jääkiekkokin koettiin Suomessa ”toisarvoiseksi”.
Jari Kurri voitti 1990 Edmonton Oilersissa NHL:n viidennen Stanley Cupinsa. Vuoden urheilijaksi valittiin kuitenkin keihäänheiton Euroopan mestari Päivi Alafrantti.
Lumilautailusta tuli jo 1990-luvulla nuorten suosikkiharrastus. Olympialaji lumilautailusta tuli jo 1998, mutta vanhan liiton äänestäjillä oli yhä omat suosikkinsa.
Tero Pitkämäelle riitti vuoden 2015 parhaan urheilijan titteliin MM-pronssi. Roope Tonteri oli samana vuonna voittanut lumilautailun big airin MM-kultaa, mutta sijoittui äänestyksessä vasta viidenneksi.
2010-luvulla valinnoissa on keskusteltu myös paraurheilun arvostuksesta. Toisten mielestä vammaisurheilijat ovat olleet aliarvostettuja ja toisten mielestä yliarvostettuja.
Purjelautailija Tuuli Petäjä-Siren oli olympiahopeallaan vuoden 2012 paras urheilija päihitettyään äänestyksessä pyörätuolikelauksen moninkertaisen paralympiakultamitalistin Leo-Pekka Tähden. Valinta herätti paljon kritiikkiä.
Kaikki eivät puolestaan sulattaneet Tähden valintaa vuoden 2016 parhaaksi urheilijaksi, vaikka hän oli voittanut Rio de Janeirossa kultaa neljänsissä perättäisissä paralympialaisissaan. Henri Kontisen tenniksen Wimbledonin sekanelinpelivoitto sekä menestys nelinpelissä huipputasolla olisi monien mielestä ollut arvostettavampi teko.
Viimeisen kahden vuoden aikana keskustelu on rauhoittunut yhden oltua ylitse muiden. Iivo Niskasen hiihdon MM- ja olympiakullat olivat sen luokan saavutuksia, ettei haastajia hänelle vuoden 2017 ja 2018 valinnoissa löytynyt. Kontinen menestyi nelinpelissä 2017, mutta Niskasen hätyyttäjäksi hänestä ei ollut, vaikka voitti huipputason turnauksia lajissa, jonka maailmanlaajuiset harrastajamäärät ovat aivan eri tasolla hiihtoon verrattuna.
Niskanen on valittu vuoden urheilijaksi jo kolme kertaa. Hän on enää yhden valinnan päässä toisen hiihtäjäsankarin Veikko Hakulisen ennätyksestä.
Niskanen voi torstaina tehdä historiaa, jos urheilutoimittajat katsovat hänen MM-pronssinsa Teemu Pukin maaleja kovemmaksi saavutukseksi.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Mika Myllylä puhui ”suomalaisesta sisusta” – Vuoden urheilijoista oli joskus ylitarjontaa
Kommentoi Facebookissa