TIETOSUOJA Tiedotusvälineet voivat saada Verohallinnolta julkisia tuloverotustietoja journalistiseen käyttöön. Verohallinnon asiakkaalla on kuitenkin oikeus vastustaa tietojensa luovuttamista tähän tarkoitukseen. Taustalla on EU:n tietosuoja-asetus.
Tähän mennessä vastustamispyyntöjä on tullut yhteensä noin 4 600 kappaletta. Osa pyynnöistä, esimerkiksi postitse lähetettyjä paperilomakkeita, ei vielä näy Verohallinnon järjestelmissä. Pyynnöistä on hyväksytty 4 087 kappaletta, hylätty 67 kappaletta ja poistettu esimerkiksi kaksoiskappaleina 52 pyyntöä.
Verovuotta 2019 koskeva vastustamispyyntö tuli tehdä viimeistään 1.10.2020. Verotietojen luovuttamisen vastustaminen on perusteltava esimerkiksi terveydellä tai turvallisuudella. Monet mediat ovat valittaneet Verohallinnon päätöksestä.
Verohallinto luovuttaa tiedotusvälineille marraskuun alussa listan sellaisista henkilöasiakkaiden verotiedoista, joissa Suomeen maksetut ansio- ja pääomatulot ovat yhteensä vähintään 100 000 euroa.
Lue myös: Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat – miksi 800 suurituloista on saanut piilottaa verotietonsa?
Kommentoi Facebookissa