Honda esitteli ensimmäisen massamarkkinoiden sähköautonsa – Everus VE-1:tä myydään vain Kiinassa

Auto on katumaasturimaisesta ulkonäöstä huolimatta etuvetoinen HR-V:n perusmallien tavoin.

Auto on katumaasturimaisesta ulkonäöstä huolimatta etuvetoinen HR-V:n perusmallien tavoin. (Kuva Honda)

Suurin osa konseptin muotoilupiirteistä on selvittänyt tiensä myös tuotantomalliin.

AUTOT Honda on hyödyntänyt hybriditeknologiaa jo 1990-luvulta lähtien, mutta täyssähköautojen osalta japanilaismerkki on toiminut kaikkea muuta kuin pioneerina. Niitäkin on kuitenkin suunniteltu kaikessa hiljaisuudessa, ja kehitystyön ensimmäisistä hedelmistä päästään nauttimaan pian Kiinassa.

Honda paljasti nyt idän suurvallan markkinoille tarkoitetun täyssähköisen crossoverinsa, joka on nimetty Everus VE-1:ksi. Auton kehitystyöstä vastaa Hondan lisäksi sen kiinalainen joint venture -kumppani Guangzhou Automobile Group. Sähköuutuudesta annettiin esimakua jo aiemmin tänä vuonna EV Concept -nimisen tutkielman avulla, ja suurin osa konseptin muotoilupiirteistä on selvittänyt tiensä myös tuotantomalliin.

Everus VE-1 näyttää kuitenkin kumman tutulta esimerkiksi sivulta katsottuna. Tälle on syynsä, koska uutuus on tehty Euroopassakin myytävän kompaktin HR-V-crossoverin pohjalta. Sähköauto eroaa HR-V:stä eniten nokkansa osalta. Keulaa dominoi sähkötekniikasta huolimatta iso ilmanottoaukko, ja latauspistokkeen luukku on piilotettu terävästi muotoiltujen etuvalojen väliin. Ledeillä toteutetut päiväajovalot sijaitsevat puolestaan pystysuunnassa lähes aggressiivisesti muotoillussa etupuskurissa.

Latauspistokkeen luukku on piilotettu terävästi muotoiltujen etuvalojen väliin.
Latauspistokkeen luukku on piilotettu terävästi muotoiltujen etuvalojen väliin. (Kuva Honda)

Everus VE-1 on tehty HR-V:stä tutulle pohjalevylle, jota on kuitenkin muokattu sähkötekniikan sovittamiseksi. Voimalinja koostuu 161 hevosvoiman tehon ja 280 newtonmetrin maksimiväännön luovuttavasta sähkömoottorista, joka saa virtansa 53,6 kWh:n litiumioniakuilta. Auto on katumaasturimaisesta ulkonäöstä huolimatta etuvetoinen HR-V:n perusmallien tavoin.

Uutuuden toimintasäteeksi kerrotaan 340 kilometriä, mutta lukema on mitattu vähemmän totuudenmukaisen NEDC-kulutussyklin mukaan. Todellinen toimintamatka jääneekin alle 300 kilometrin. Sitä voi yrittää venyttää erityisen Battery Saver -moodin avulla, ja lisäksi tarjolla on Sport-asetus sekä perusajomoodi. Hondan ensimmäisestä massamarkkinoille tarkoitetusta sähköautosta pyydetään Kiinassa noin 42 000 juania, eli reilut 5000 euroa enemmän kuin polttomoottorikäyttöisestä HR-V:stä.

Paikallisten asiakkaiden ei kuitenkaan välttämättä tarvitse ostaa Hondan sähköautoa päästäkseen nauttimaan siitä. Kiinassa toimiva sähköautojen yhteiskäyttöpalvelu Rui Chida on nimittäin jo ilmoittanut, että se lisää Everus VE-1:n valikoimaansa pikapuoliin. Euroopassa auto ei sen sijaan tule tarjolle, mutta Honda ei jätä vanhalla mantereellakaan sähköautoa himoitsevia asiakkaita tyhjin käsin.

Japanilaismerkki esitteli nimittäin viime vuonna Frankfurtin autonäyttelyssä Urban EV -nimisen sähkökonseptin, joka sai retrohenkisine linjoineen rutkasti positiivista palautetta. Auton tuotantoversio tulee Euroopassa myyntiin jo ensi vuonna, mutta se saa käytännöllisyyden kohentamiseksi viisi ovea tutkielman kolmen luukun sijasta.

Lue myös: Hondan kestosuosikki uudistuu – viidennen sukupolven CR-V:n myynti alkaa myös Euroopassa

Kommentoi Facebookissa