JÄÄKIEKKO Lokomotiv Jaroslavl otti maanantaina Helsingissä pelatussa KHL-ottelussa voiton Jokereista maalein 4-2. Lokomotiv sai yhden tuurimaalin, mutta voittonsa joukkue myös ansaitsi pelattuaan vahvaa puolustuspeliä.
Alkukaudella vahvaan vireeseen päässyt Jokereiden Veli-Matti Savinainen teki ensimmäisessä erässä neljännen maalinsa kolmeen viimeiseen otteluun. Toisessa erässä Lokomotiv siirtyi Anton Landerin ja Maksim Osipovin maaleilla kuitenkin 2-1 -johtoon.
Osipovilla oli maalissaan melkoinen tuuri. Kiekko ohjautui lähes puolesta kentästä maaliin muutettuaan suuntaa Jokereiden puolustajasta Mikko Lehtosesta. Jokereiden maalivahti Anders Lindbäck valmistautui rännikiekkoon, eikä osannut odottaa kiekon tulevan maalia kohti.
Tommi Kivistö tasoitti vielä 2-2:een. Hän teki ensimmäisen maalinsa 698 päivään. Edellisen kerran Kivistö oli päässyt maalin makuun marraskuussa 2018.
Juttuvinkki: Pentti Matikaisen saavutukset jäivät MM95-hypetyksen varjoon
Jokereilla oli kolmannessa erässä hetkensä, mutta maaleja ei tullut. Sen sijaan Lokomotiv oli paikoissaan tehokas. Pavel Kraskovski ja Artjom Iljenko tekivät rautatieläisten joukkueelle ratkaisevat maalit.
– Kolmannessa erässä tuntui, että peli on kääntymässä meille, mitä pidemmälle mentiin, mutta siihen yksi jäähy ja vastustaja iski. Tuntui, että he saivat tänään maalinsa suht helposti, emmekä me pystyneet tekemään lopussa hyvistäkään paikoista. Sen takia varmasti jäätiin tänään nollaan pisteeseen, kommentoi Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki seuransa nettisivuilla.
Jokerit kohtasi KHL:n kärkipään joukkueen. Tappio oli hyvä muistutus sarjan kovempien joukkueiden vahvasta tasosta.
– Tämä oli meille vasta kymmenes peli ja tarvitsemme lisää tällaisia testejä. Ihan emme olleet vielä valmiita voittamaan tällaisia pelejä. Lähellä oltiin, muttei riittävän. Pikkaisen pitää pystyä parantamaan, Marjamäki ilmoitti.
Keskiviikkona Jokerit joutuu Helsingissä vieläkin kovempaan testiin. Vastaan tulee sarjan kärkijoukkue TsSKA Moskova, jolle Jokerit hävisi syyskuussa Helsingissä maalein 2-4.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: SM-liigassa todella rajua yleisökatoa
Kommentoi Facebookissa