Jokerit yllätti – mahtiseura Moskovan TsSKA taipui Helsingissä

Jokerit juhlii maalia.

Jokerit juhlii maalia. (Kuva Mikko Taipale/ Jokerit)

Jokerit pehmitti KHL:n kärkijoukkueen Moskovan TsSKA:n maalein 5-2.

JÄÄKIEKKO Jokerit nappasi keskiviikkona ison päänahan KHL:ssä kaadettuaan kotiottelussaan Moskovan TsSKA:n maalein 5-2. TsSKA on KHL:n kärkijoukkue ja vuoden 2019 mestari, joten voitto oli kova saavutus.

Jokerit esiintyi ensimmäistä erää lukuun ottamatta vahvasti. TsSKA karkasi ottelussa 1-0-johtoon vain reilun minuutin pelaamisen jälkeen ja se sai Jokerit hieman kipsiin.

– Avausmaali ensimmäisessä erässä vähän jähmetti meitä. Sitten päästiin kamppailupeliin mukaan ja ensimmäisen erän loppu oli hyvää, päävalmentaja Lauri Marjamäki kertasi Jokerien verkkosivuilla.

Jokerit karkasi toisessa erässä 3-1-johtoon Peter Reginin, Nicklas Jensenin sekä Iiro Pakarisen osumilla. Tästä TsSKA ei enää toipunut.

Jokerit iski päätöserässä kiekon vielä kahdesti tyhjiin John Normanin ja Jensenin toimesta. TsSKA kavensi vielä 2-4:ään Mat Robinsonin osumalla viimeisellä minuutilla, mutta se oli moskovalaisille laiha lohtu.

– Ensimmäinen maalimme vapautti energiaa ja olimme todella hyviä kakkoserässä, Marjamäki sanoi.

Juttuvinkki: Olympiastadionin peruskorjaus on karu esimerkki suomalaisesta ongelmasta

Jokerien maalivahti Anders Lindbäck pelasi loistavan ottelun. Hän torjui 33 kertaa.

– Haluamme olla huippujoukkue tässä sarjassa ja tänään annoimme osoituksen siitä. Viimeksikin pelasimme TsSKAa vastaan hyvin, vaikka hävisimme lopussa. Meillä on vieläkin parantamisen varaa, mutta tämä oli tärkeä paluu voittokantaan maanantain tappion jälkeen, Lindbäck sanoi.

TsSKA jatkaa läntisen konferenssin kärjessä 25 pisteellään. Jokerit on kuudentena 17 pisteellään, mutta on pelannut neljä ottelua vähemmän kuin TsSKA.

Hartwall-areenalla ottelua oli seuraamassa 4007 katsojaa. Kyseessä on Jokerien korona-ajan yleisöennätys.

Ilmalan areena vetää päälle 13 000 katsojaa, mutta korona-aikana Jokerit saa ottaa vain 4500 katsojaa. Nyt tuota maksimilukua jo hätyyteltiin kauden seitsemännessä kotiottelussa.

Teksti Ville Hirvonen ja Otto Palojärvi

Lue myös: Korona moukaroi jääkiekkoa olan takaa – seurojen konkurssiaaltoa pelätään

Kommentoi Facebookissa