Kaksinkertainen Marskin ritari Hasse Wind sai muistolaatan – ensimmäisenä Hervannassa

Mannerheim-ristin ritariksi Hasse Wind oli nimitetty 31.7.1943 numerolla 116, päivää aikaisemmin hän oli täyttänyt 26 vuotta.

Mannerheim-ristin ritariksi Hasse Wind oli nimitetty 31.7.1943 numerolla 116, päivää aikaisemmin hän oli täyttänyt 26 vuotta. (Kuva SA-kuva)

Hans Wind kuuli sairaalassa saaneensa toisen kerran Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin.

SUOMI 100 Elettiin 1990-luvun vaihdetta. Seura-lehti halusi artikkelin maineikkaasta sotasankarista, kaksinkertaisesta Mannerheim-ristin ritarista kapteeni Hans Hasse Windistä. Seitsemänkymppinen sotaveteraani vietti eläkepäiviään Tampereella Hervannan kaupunginosassa.

Maineikas lentäjä oli pudottanut jatkosodassa 75 viholliskonetta, ja hän oli suosittu ja värikäs luennoitsija kouluissa. Hervanta oli Tampereen uusia lähiöitä, josta löytyi tuohon aikaan paljon ongelmanuoria. Yllättävää kyllä, Hasse oli myös Hervannan punkkareiden arvostama sotasankari, tavallaan jonkinlainen kunnioitettu isoisähahmo.

Keskustelumme aikana Hasse tuntui hieman turhautuneelta siihen, että pyytäjiä luennoitsijaksi riitti, mutta korvauksen tarjoajia vähemmän. Taustalla lienee ollut edelleen mieltä painanut katkeruus siitä, että erottuaan ilmavoimien palveluksesta lokakuun 10. päivä 1945, kolme kuukautta jäi uupumaan lentokoneohjaajan osaeläkkeeseen. Vaikka hän oli uhrannut nuoruutensa isänmaalle, pientä erhettä ei voitu oikaista.

Mieleen nousi näyttelijä, laulaja ja olympiavoittaja Tapio Rautavaara. Hänen elämään jääneeksi toteamuksekseen jäi, kuinka kaikki pyytävät laulamaan, mutta ”kukaan ei sano että ota Tapsa leipää”.

Erottuaan ilmavoimien palveluksesta lokakuun 10. päivä 1945, kolme kuukautta jäi uupumaan lentokoneohjaajan osaeläkkeeseen.
Erottuaan ilmavoimien palveluksesta lokakuun 10. päivä 1945, kolme kuukautta jäi uupumaan lentokoneohjaajan osaeläkkeeseen. (Kuva SA-kuva)

Kaksinkertainen Marskin ritari

Hervannan Opiskelijankadulla odotti siistissä huoneistossa harmaantunut hävittäjälentäjä, joka oli täsmällisesti valmistautunut haastatteluun. Hän kertoi elämäntarinaansa ja esitteli kuva-albumiaan. Hasse oli myös järjestänyt vierailun Satakunnan Lennostoon Pirkkalaan.

Lennoston portilla vartiomies saapasteli tarkistamaan kuljettajana olleen toimittajan henkilöllisyyttä. Tunnistettuaan mukana olevan miehen ryhti suoreni, portit aukesivat, ja mikään ei ollut enää ongelmana. Jatkosodassa Brewstereilla lentänyt mies kuvattiin Hawk-hävittäjien luona, nuoremman polven kapteenin seurassa.

Mannerheim-ristin ritariksi Hasse Wind oli nimitetty 31.7.1943 numerolla 116, päivää aikaisemmin hän oli täyttänyt 26 vuotta. Kilpailu viholliskoneiden pudotuksista oli kova, Hassen edellä säilyi ainoastaan lentomestari Eino Ilmari Illu Juutilainen, Marskin ritari huhtikuulta 1942.

Kesäkuun 28. päivä 1944 Messerschmittin ohjaimiin siirtynyt Hasse lähti vääpeli Nils Katajaisen kanssa tiedustelemaan vihollistoimintaa venäläisten suurhyökkäyksen aikana. Kaksikko joutui ilmataisteluun, mutta pahasti loukkaantunut Wind onnistui kuitenkin palaamaan kotikentälle.

Sairaalassa hän kuuli saaneensa toisen kerran Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin, samana päivänä kuin myös haavoittumaton Illu Juutilainen.

Hans Wind asui viimeiset vuotensa 1974–1995 Hervannassa, osoitteessa Opiskelijankatu 12.
Hans Wind asui viimeiset vuotensa 1974–1995 Hervannassa, osoitteessa Opiskelijankatu 12. (Kuva Google Maps)

Muistomerkki kahdessa kaupungissa

Hasse Wind avioitui elokuun lopussa 1944 Hilkka Saaren kanssa, pariskunnalle syntyi viisi lasta. Sodan jälkeen Hasse opiskeli ekonomiksi ja teki elämäntyönsä leipomo- ja kenkäteollisuuden johtotehtävissä.

Hans Wind kuoli 24. heinäkuuta 1995 Tampereella, kuusi päivää ennen 76-vuotispäiväänsä. Hänet on haudattu Kalevankankaan hautausmaalle. Hasselle sekä Mannerheim-ristin ritari Tor Lindbladille pystytettiin puolustusvoimien lippujuhlapäivänä 4.6.2001 muistomerkki Tammisaareen, jossa Wind oli syntynyt ja Lindblad kuollut.

Wind asui viimeiset vuotensa 1974–1995 Hervannassa, osoitteessa Opiskelijankatu 12. Nyt puolustusvoimain lippujuhlan päivänä sunnuntaina 4.6.2017 paljastettiin Windin kotitalon seinässä muistolaatta. Muistolaatta on myös ensimmäinen Hervannan asukkaasta kertova muistomerkki.

Paikalle saapui Satakunnan lennoston komentaja eversti Juha-Pekka Keränen, lennosto asetti pihalle tilaisuuden ajaksi kunniavartion. Muistolaatan on suunnitellut taiteilija Nalle Ritvola. Laatassa on kuva Hassesta koneen ohjaamossa, Brewster-lentokoneesta sekä Mannerheim-rististä:

”Tässä talossa asui 1974–1995 kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari, kapteeni Hans Henrik ”Hasse” Wind. Jatkosodassa vuosina 1941–44 75 varmistettua ilmavoittoa Brewster B.239 ja Messerschmitt Bf 109 -koneilla.”

Kommentoi Facebookissa