Rene Rinnekangas loisti X Gamesissa – Suomen merkittävä mitalitoivo Pekingissä

Rene Rinnekangas on lumilautailun kansainvälisiä huippuja. (Kuva Lumilautaliitto)

Suomen lumilautailun ykköstähti Rene Rinnekangas sijoittui X Gamesissa big airissa kolmanneksi ja slopestylessä viidenneksi.

LUMILAUTAILU Rene Rinnekangas sijoittui kolmanneksi maailman arvostetuimmassa lumilautailutapahtumassa X Gamesissa. Rinnekangas ylsi pronssille big air -kilpailussa.

Rinnekangas onnistui hyvin myös aiemmin lauantaina kisatussa slopestylessä. Siinä hän sijoittui viidenneksi.

Big airin voitti Norjan Marcus Kleveland ja slopestylen Kanadan Mark McMorris. Kleveland oli toinen slopestylessä. Big airissa toiseksi sijoittui Kanadan Max Parrot.

Slopestylessä Rinnekangas laski ensimmäisellä ranillaan loistavasti ja nousi sillä kisassa kärkeen. Jamisessiona lasketussa kisassa laskijat saivat useita laskuja, ja Rinnekankaalla oli onnistumisen jälkeen mahdollisuus vaihtaa laskua. Hän lähti hakemaan viimeisestä hyppyristä backside 1928:ta, mitä ei aiemmin missään kisassa ole tehty. Viimeisellä laskullaan hän sen saikin, mutta hyvästä laskusta huolimatta sijoitus jäi viidenneksi.

– Tosi hyvä slopestylekisa – ehkä kovatasoisin kisa missä itse olen ollut mukana. Älyttömän fiiliksissä olen siitä, mitä sain tehtyä. Ekan ranin kombosta frontside 1440, backside 1620 ja caballerial 1620 olen ihan jäätävän fiiliksissä. Että sain sellaisen pystyyn, niin se on tärkeä itselle tietää, että pystyn sellaista jatkossakin tekemään. Sitten tuli pari laskua hasardoitua, mutta neljäs rani meni ihan hyvin. Sekään ei ollut kaukana, ettei ollut täysi onnistuminen. Siinä tein switch tupla backside rodeon, frontti 1440 ja backside 1980, niin se oli sellainen ultimate dream run itselleni, pakko myöntää, Rinnekangas sanoi Lumilautaliiton tiedotteessa,

– Ei jäänyt kauaksi täydestä onnistumisesta: vikaa rania en saanut naulattua ja ekassa laskussa yksi reili vähän roikkui. Slopen suhteen olen tosi tyytyväinen omaan laskemiseen ja luotto kohdillaan, niin tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, Rinnekangas jatkoi.

Big airissa Rinnekangas teki heti alkuun backside 1980:n, ja kun kaksi temppua tarvittiin ja toisella kierroksella tuli vielä Rinnekankaalle uuden tempun, frontside 1800:n onnistuminen, oli hänellä kärkipaikka hallussa. Kun Kleveland nousi Rinnekankaan ohi, lähti hän koittamaan tehdä 1980:n vielä paremmin, mutta ei enää siinä onnistunut. Viimeisellä hypyllään Parrot nousi Rinnekankaan ohi toiseksi.

– Pakko myöntää, että alkuun olin pikkuisen harmissani, etten saanut slopessa täyttä onnistumista, mikä maksoi pisteissä aika paljon. Mutta siinä oli hyvä apinanraivo big airiin ja keskittyminen sitä varten. Oli hyvä tuntuma laskea, ja kaksi ekaa hyppyä meni omasta mielestä aika hyvin. Ekalla ranilla backside 1980 ja toisella frontside 1800, mitä en ikinä aikaisemmin ollut ländännyt. Erittäin tyytyväinen siitä ja koko päivästä. Tosi tyytyväinen olen omaan laskemiseen ja tästä on hemmetin hyvä jatkaa olympialaisiin. Hyvä tuntuma ja fiilis laskea, Rinnekangas kertoi.

Rinnekangas saavutti uransa neljännen X Games -mitalinsa. Aiemmin hän on voittanut pronssia ja hopeaa slopestylessä sekä kultaa videokilpailussa.

Seuraavana haasteena Rinnekankaalla ovat Pekingin olympialaiset. X Gamesin tulosten perusteella hän taistelee mitalista niin big airissa kuin slopestylessäkin. Rinnekangas voi täydellisellä onnistumisella voittaa vaikka kaksi kultamitaliakin.

Lumilautailu on ollut 2000-luvulla olympialaisissa Suomen menestyslajeja ja mitaleita suomalaiset ovatkin voittaneet peräti neljissä perättäisissä olympialaisissa. Lumikourussa eli halfpipessa Markku Koski voitti Torinossa 2006 pronssia ja Peetu Piiroinen Vancouverissa 2010 hopeaa. Slopestylessä Enni Rukajärvi voitti Sotshissa 2014 hopeaa ja Pyeongchangissa 2018 pronssia.

Teksti Otto Palojärvi/ Lumilautaliiton tiedote

Lue myös: Ampumahiihtäjä Tero Seppälä lupaavassa iskussa olympialaisiin

Kommentoi Facebookissa