JÄÄKIEKKO Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF vahvisti maanantaina, että jääkiekon 2021 MM-kisojen ajankohtaa on siirretty parilla viikolla. Kisat alkavat vasta 21. toukokuuta ja päättyvät 6. kesäkuuta.
Koskaan aiemmin MM-jääkiekko ei ole kestänyt kesäkuulle saakka. Ensi vuonna Valko-Venäjällä Minskissä ja Latviassa Riiassa pelattavat kisat saattavat jäädä kesäkuun ajankohdassaan harvinaiseksi poikkeukseksi.
Kisojen ajankohdan siirtyminen johtuu koronapandemiasta. Euroopassa kansalliset sarjat ovat alkamassa yleisörajoitusten takia myöhemmin. Esimerkiksi jääkiekon SM-liiga alkaa vasta lokakuussa.
NHL-pelaajia ei Minskin ja Riian MM-turnauksessa välttämättä nähdä ollenkaan. NHL ei ole vahvistanut ensi kauden peliohjelmaansa, mutta kausi saattaa alkaa vasta marraskuussa tai joulukuussa. Edellinen kausi on pelattava alta ensin pois.
Naisten MM-turnaus pelataan 2021 Kanadassa Nova Scotian provinssissa. Halifaxissa ja Trurossa kiekkoiltava turnaus alkaa 7. huhtikuuta ja päättyy 17. huhtikuuta.
Juttuvinkki: Historian paras Leijona-joukkue ei voittanut kultaa – Ruotsi romutti unelman
Naisten MM-turnaus oli määrä pelata Nova Scotiassa viime huhtikuussa, mutta koronapandemian takia turnaus peruttiin. Kanada sai järjestää Nova Scotiassa uudet kisat vuotta myöhemmin.
Tänä vuonna miesten MM-turnaus piti pelata Sveitsissä Zürichissä ja Lausannessa. Sveitsi olisi halutessaan voinut järjestää kisat 2021, mutta uusi ajankohta vuoden varoitusajalla olisi ollut taloudellisesti liian suuri riski.
Mahdollisesti Sveitsi järjestää MM-kisat seuraavan kerran vasta 2026, ellei joku 2022-2025 kisajärjestäjistä halua kisojaan siirtää. 2022 MM-kisat pelataan Helsingissä ja Tampereella, 2023 Venäjällä Pietarissa, 2024 Tshekissä ja 2025 Ruotsissa sekä Tanskassa.
IIHF vahvisti maanantaina, että olympiakarsinnat Pekingin 2022 miesten jääkiekkoturnaukseen pelataan 26.-29. elokuuta 2021. Karsintaturnaukset pelataan Latviassa, Norjassa ja Slovakiassa.
Suomella on automaattinen paikka Pekingiin sekä miesten että naisten jääkiekkoturnauksiin. Vielä ei ole tietoa, päästääkö NHL pelaajansa olympialaisiin.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Esa Tikkanen sai yöllä puhelun – kutsu johti heti Stanley Cupiin
Kommentoi Facebookissa