SM-liiga kriisin keskellä – tuleeko konkursseja?

Koronavirus keskeytti jääkiekkokauden lähes koko maailmassa. (Kuva Fotolia)

Koronavirus keskeytti jääkiekkokauden keväällä 2020 lähes koko maailmassa. (Kuva Fotolia)

Jääkiekon SM-liiga menettää koronaviruksen takia valtavasti tuloja.

JÄÄKIEKKO Koronaviruspandemia ruoskii suomalaista ammattilaisurheilua rajusti. Suomen ainoalle täysammattilaissarjalle, jääkiekon SM-liigalle, koronakriisi tuli todella pahaan paikkaan, kun pudotuspelit olivat juuri alkamassa.

SM-liigan seurat menettävät kaikki pudotuspelitulot. Pahin takaisku on luvassa kuitenkin tv-tulojen menetyksistä. Tv-oikeudet omistava Telia ei tietenkään ole halukas maksamaan SM-liigalle kevään peruuntuneista otteluista.

SM-liigalle Telian tv-sopimus tuottaa vuodessa noin 23 miljoonaa euroa. Jokainen seura tienaa sopimuksesta 1,5 miljoonaa euroa. Varsinkin pienemmille seuroille tv-sopimus on taloudellisesti todella tärkeä.

SM-liiga ja Telia käyvät huhtikuussa kriittisiä neuvotteluja. Kävi neuvotteluissa miten kävi, ei voittajia ole. Osapuolet pyrkivät minimoimaan taloudellisia vahinkoja.

Lahden Pelicans oli taloudellisissa vaikeuksissa jo ennen koronapandemiaa. YLE Urheilun tietojen mukaan seura oli varoittanut henkilöstöään, ettei maaliskuun palkkoja välttämättä olisi mahdollista maksaa ajallaan.

Myöskään Mikkelin Jukurien ja Vaasan Sportin tilanne ei ole häävi. Tv-rahapotin pieneneminen on kaikille seuroille raju takaisku, mutta pienempiä toimijoita se kouraisee huomattavasti kovemmin.

TPS on viime vuosina tullut tunnetuksi rajuista taloudellisista tappioistaan. Seuran toiminnan jatkuminen riippuu täysin Supercell-yhtiön miljonäärien Mikko Kodisojan ja Ilkka Paanasen armosta.

Toistaiseksi Supercell-miehet ovat sitoutuneet TPS:n rahoittamiseen, joten konkurssista ei ole pelkoa. TPS toimiikin SM-liigassa kuin Jokerit KHL:ssä. Seuran ei tarvitse tuottaa voittoa, vaan kyse on rahoittajien intresseistä.

Telia edellyttää, että SM-liigassa pelataan kauden aikana tietty määrä otteluita. SM-liigan tehtävänä on täyttää sopimusvelvoitteensa.

Jos konkursseja tapahtuu, ei SM-liiga pysty täyttämään sopimusvelvoitteitaan. Tällöin Telialla olisi mahdollisuus irtisanoa sopimuksensa välittömästi.

SM-liigan ja Telian kuusivuotinen sopimus alkoi 2018. Sopimuksesta on vielä neljä kautta jäljellä.

SM-liiga varmasti kaikin keinoin pyrkii estämään seurojensa konkurssit. On toki toinen juttu, miten tässä onnistuttaisiin, koska koronapandemian seurauksena rahoituksen kerääminen on vähintäänkin haastavaa. SM-liigaseurojen talousalueillakaan ei välttämättä ole riittäviä mahdollisuuksia paikallisten jääkiekkoseurojen pelastustalkoisiin.

On tietysti aiheellinen kysymys, voisiko SM-liiga olla elinvoimaisempi sarja pienemmällä joukkuemäärällä? Jos SM-liigassa pelaisikin vain 12 joukkuetta, olisi sarja varmasti tasokkaampi. Liigakarsinnoillakin saisi jännitystä tyvipäähän.

Kriisitilanteissa lihavat kissat lähtevät uuninpankoilta hiirijahtiin. Kenties SM-liigakin kykenisi pakon edessä uudistamaan taloudellista toimintaansa ja rakentamaan sarjan, jolla olisi parempia mahdollisuuksia kilpailla pelaajista Ruotsin ja Sveitsin pääsarjojen kanssa.

Koronavirus ei tapa suomalaista pääsarjakiekkoa. Kriisi voi pakottaa suomalaiset kiekkopomot tekemään uudistuksia, joita fanit ovat peräänkuuluttaneet vuosien ajan.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Koronavirus keskeytti SM-liigan – parhaat kuitenkin valittiin

Kommentoi Facebookissa