Lifestyle 7.10.2020 12:22 Koronakevään lemmikkibuumin surullinen käänne – ”Sekasotkun suurin kärsijä on syytön lemmikki” SEY:n toiminnanjohtajan mukaan on ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaisia valmiuksia pitää eläintä.
Lifestyle 9.10.2018 10:03 Kissoja jätetään yhä useammin heitteille – avun tarpeessa vuosittain vähintään 20 000 kissaa Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton mukaan Suomessa on kissakriisi.
Lifestyle 4.10.2018 08:08 Eläinsuojeluliitto testasi epäilyttävien pentujen myyntiä – vain kaksi verkon kauppapaikkaa kieltäytyi Pentutehtailu on kansainvälistä ammattirikollisuutta ja kauppaa on rajoitettava uusin toimin.
Lifestyle 15.9.2018 09:24 Syksyn tullen lupaukset unohtuvat – rakkaudella hankittu kissa on muuttunut turhaksi Ihmiset jättävät lemmikkinsä yksin ja pahimmillaan jopa ilman ruokaa lähtiessään lomalle.
Lifestyle 29.8.2018 07:45 Lemmikkieläinten väkivaltainen kohtelu on lisääntynyt – julmuus kohdistuu erityisesti koiriin Yhteydenotot eläinsuojeluneuvojiin ovat lisääntyneet ja tapaukset ovat yhä vakavampia.