Lifestyle 24.3.2021 08:24 Koronaepidemia on heikentänyt vauvaperheiden jaksamista – kolmannes vanhemmista kertoi olevansa uupunut THL:n tutkimuksen mukaan epidemia lisäsi yksinäisyyttä, mutta toisaalta myös perheen yhteistä aikaa.
Lifestyle 9.10.2019 10:47 Yhä useammat nuoret kokevat työn raskaaksi – ”Muutokset nuorimpien kokemuksissa huolettavat” Työolobarometrin mukaan ikääntyneiden työkyky on sen sijaan muuttunut parempaan suuntaan.
Lifestyle 6.7.2017 14:00 Maatalousyrittäjistä lähes puolet kokee väsymystä – stressiä vielä useampi Puolet vastaajista kokee työssään kuitenkin iloa ja innostusta ja on tyytyväisiä työhönsä.
Lifestyle 6.6.2017 14:15 Tämä on huolestuttavaa – viidesosa nuorista aikuisista käyttää lääkkeitä selvitäkseen töistä Taloustutkimuksen mukaan noin puolet kokee työn vaatimusten lisääntyneen.
Lifestyle 8.5.2017 11:00 Läheisen kuolema laukaisi kriisin – ”Suru on suorassa yhteydessä jaksamiseen” Lasse Alasalmi sanoo edesmenneen isänsä olleen tilan kantavimpia voimia.
Lifestyle 28.4.2017 10:00 Ikääntyvän työura päättyy yksityisellä julkista aiemmin – valtion leipä on sittenkin pitkä