Tulihan se tunnustus Harkimolta viimeinkin – Sipilä valehteli Veikkauksen nimityssotkussa

Hjallis Harkimo tulee paljastaneeksi uudessa kirjassaan sekä pääministerin että itsensä.

Hjallis Harkimo tulee paljastaneeksi uudessa kirjassaan sekä pääministerin että itsensä. (Kuva AOP)

Veikkauksen hallituspaikasta sovittiin Sipoonrannan saunakavereiden kesken.

HJALLISGATE Kansanedustaja Harry Hjallis Harkimon uudesta kirjasta Hjallis Harkimo – Suoraan sanottuna (WSOY) on revitty iltapäivälehtiin jo useita paljastuksia politiikan kulisseista. Harkimon kohteena on ollut erityisesti hänen entinen puolueensa kokoomus, josta mies lähti näyttävässä mediatapahtumassa perustamaan Liike Nyt -kansanliikettä.

Kritiikin lomassa Harkimo tulee tunnustaneeksi myös kuinka keitettiin soppa, jonka kuohuissa pääministeri ja silloinen omistajaohjausministeri Juha Sipilä nimitti Hjalliksen Veikkauksen hallitukseen keväällä 2017 – vastoin kokoomuksen eduskuntaryhmän toivetta.

Omistajaohjausministerin vallassa on hallituksen jäsenten nimittäminen ja kyse ei ole siitä, kenet Sipilä nimitti ja kenet ei. Kysymys on siitä, että pääministeri jäi kiinni valehtelusta nimityskuviota selvitettäessä.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä puheenjohtaja Kalle Jokisen johdolla esitti Veikkauksen hallitukseen kansanedustaja Timo Heinosta. Veikkauksen hallintoneuvoston puheenjohtaja Ilkka Kanervalle toivottiin myös hallituksen kokouksiin puhe- ja läsnäolo-oikeutta.

– Sain ryhmältä kolme nimeä ja kerroin, että näistä kolmesta valitsen tämän, Sipilä kuitenkin selitti.

Tämä” oli Harkimo. Jokinen kuitenkin kiisti esittäneensä Harkimoa ja totesi, että Harkimo oli Sipilän itsensä esille nostama ehdokas.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen taiteili mutta ei taipunut Hjallisgatessa.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen taiteili mutta ei taipunut Hjallisgatessa. (Kuva AOP)

Päivän Lehti teki tapauksesta kaunistelemattoman artikkelin, jonka johdosta saimme iltamyöhään sähköpostia Valtioneuvoston kansliasta. Kansliasta haluttiin viitata tasan tuntia aikaisemmin Helsingin Sanomien julkaisemaan artikkeliin jossa väitettiin, että ”nyt kokoomuksesta myönnetään, että Sipilä puhui totta”.

Helsingin Sanomien uutinen antoi vaikutelman, että kokoomus oli Sipilän sijasta syyllistynyt valehteluun. Moni media siteerasi juttua, Päivän Lehti ei muuttanut artikkeliaan.

Ilmeisesti vain Ylen ja Helsingin Sanomien toimituksille lähetetyn sähköpostin perusteella valtakunnan päälehti oli oikaissut asioita ja tehnyt puhdistavan uutisen – jonka Kalle Jokinen kuitenkin korjautti jo puolen tunnin kuluttua.

– Harkimo ilmoittautui itse, Jokinen oikaisee Helsingin Sanomien sekavasti korjaamassa jutussa.

Mikään ei ollutkaan muuttunut. Kokoomuksen taholta oli kuitenkin haluttu tehdä sopua hallituskumppani keskustan kanssa. Jokinen myönsikin keskustelleensa ennen tiedotetta asiasta pääministeri Sipilän kanssa ”yhteisymmärryksessä”.

Miksi pääministeri sortui valehtelemaan asiassa? Siksi, että Hjallis Harkimo on hänen lähinaapurinsa Sipoonrannassa, ”saunakaveri”, kuten julkisuudessa oli kerrottu. Nimitys olisi vaikuttanut hyvä veli -toiminnalta, kaverikapitalismilta. Harkimoa rasitti myös pääomistamansa Jokereiden 200 000 euron sponsorisopimus Veikkauksen kanssa.

Harkimon johtama työryhmä oli lisäksi juuri tehnyt tilaustyönä liikenneministeri Anne Bernerille televisiotoimintaa käsittelevän raportin, jonka perusteella hallitukselta oli tulossa MTV:lle miljoonatuet uutistoimintaan.

Pääministeri Juha Sipilä oli Hjalliksen saunakaveri Sipoonrannassa, ja juuri siellä lyötiin löylyä myös Veikkauksen hallituspaikalle.
Pääministeri Juha Sipilä oli Hjalliksen saunakaveri Sipoonrannassa, ja juuri siellä lyötiin löylyä myös Veikkauksen hallituspaikalle. (Kuva Lauri Heikkinen/ Valtioneuvoston kanslia)

Sekä Sipilä että Harkimo joka tapauksessa kiistivät, että Veikkauksen hallituspaikasta olisi sovittu mitään etukäteen. Nyt Harkimo kuitenkin myöntää kaiken kirjassaan.

”Olin sanonutkin Sipilälle, kun olin hänen luonaan saunomassa, että sellainen paikka todella kiinnostaa. Sitten keväällä 2017 Sipilä soittikin, että kiinnostaako mua nyt se paikka. Sanoin, että tietysti kiinnostaa. No siitähän sitten nousi härdelli.”

Asiasta käytiin harvinaisen kovasanaista keskustelua, ja muun muassa syrjäytetty Timo Heinonen totesi pääministerin puhuvan lehdissä ”muunneltua totuutta tästäkin asiasta”.

Sipilä ei siis saanut väittämäänsä kolmea nimeä kokoomuksen eduskuntaryhmältä. Harkimo puolestaan ristiriitaisesti selittää, että nimityksestä ei olisi sovittu etukäteen, mutta kuitenkin vahvistaa pääministerin pitäneen sovitun lupauksen.

Sipilä kuitenkin sitten nimitti mut ja toimi siinä lupauksensa mukaisesti suoraselkäisesti.

Hjalliksen hallituspaikka Veikkauksessa kesti vain joulukuuhun 2017. Harkimo erosi, koska joutui jääväämään itsensä, sillä hänen Starsquad-konsulttiyhtiönsä konsultoi Tampereen tulevaa monitoimiareenaa, jota valtio rahoittaa osin opetus- ja kulttuuriministeriön veikkausvoittovaroilla. Areenalle tulee myös Veikkauksen kasino.

Aina ei Harkimollekaan käynyt kabinettisopimuksissa hyvin ja hän kokee, että kokoomus ei luovuttanut luvattuja paikkoja auringossa. Harkimo kertoo Alexander Stubbin väläytelleen ennen eduskuntavaaleja kulttuuriministerin paikkaa, mutta vetäytyneen lupauksesta, kun ministeripestiin liitettiin myös opetusministerin toimi.

Seuraava puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo puolestaan vihjasi Harkimon mukaan ulkomaankauppaministerin pestistä, mutta kommentoi julkisesti myöhemmin, että ministerille ei olisi eduksi yhteiset liiketoimet Yhdysvaltain pakotelistalla olevien venäläisten liikemiesten kanssa.

Lue myös: ”Hjallisgate”-valehtelusoppa vain syvenee – Sipilän puhdistaminen meni pahasti pieleen

Kommentoi Facebookissa