Kala kypsyy nopeasti grillissä – maistuisivatko grillatut muikut tai lohi annospaloina?

Muikkujen ystävät voivat kypsentää pikkukalat halsterissa.

Muikkujen ystävät voivat kypsentää pikkukalat halsterissa. (Kuva Pro Kala)

Kalaa voi grillata myös folion päällä, jolloin rasva ei valu grilliin ja kypsä kala on helppo siirtää tarjoiltavaksi.

RUOKA Kala on erinomainen grillattava nopean kypsymisensä ansiosta. Vaihtoehtoja on paitsi kalalajien osalta, myös siinä, missä muodossa kalan laittaa grilliin kypsymään. Esimerkiksi lohen voi grillata annospaloiksi leikattuna fileenä. Monet kalat sopivat myös kokonaisina grillattaviksi.

Jos haluat grillata esimerkiksi kirjolohta valmiina annospaloina, kannattaa paloihin jättää nahka ja laittaa palat kuumaan grilliin nahkapuoli alaspäin. Palat kypsyvät nopeasti, usein jo muutamassa minuutissa. Lohi pysyy mehevänä, kun sitä ei kypsennä aivan läpikypsäksi. Kalaa voi grillata myös folion päällä, jolloin kalan rasva ei valu grilliin ja kypsä kala on helpompi siirtää grillistä tarjoiltavaksi.

Halsteriin puolestaan voi laittaa pienempiä kaloja, ja onnistuu sillä isommankin fileen tai kokonaisen kalan kypsentäminen. Varmista, että halsteri on puhdistettu hyvin. Puhdistuksen jälkeen sen ja kalojen pintaan voi sivellä ohuelti öljyä.

Mikäli nämä kaikki on jo kokeiltu, testaa kalan valmistamista folionyytissä kasvisten kanssa tai laita kalaa vartaaseen. Kalan voi myös pariloida, ja kokeilunhaluisimmat voivat kokeilla kalan mustaamista, mikä on cajun-keittiöön kuuluva valmistustapa.

Grilli siis kuumaksi, ohessa Pro Kalan herkullisia reseptejä!

Grillattuja muikkuja

500 g muikkuja perattuna

1,5 tl hienoa merisuolaa

1/2 tl oreganoa

1/2 dl oliiviöljyä

Kuivaa muikut tarvittaessa. Mausta huolellisesti suolalla ja oreganolla. Pyörittele oliiviöljyssä. Laita kalat uunipellille tai grilliritilälle ja kypsennä 15-20 minuuttia 180-asteisessa uunissa, kunnes muikut ovat kypsiä. Tarjoa salaatin ja salaatinkastikkeen kera.

Salaatti:

1 kerä romainesalaattia tai muuta hyvää salaattia

5 tomaattia

1 dl mustia oliiveja (Niçoise tai Kalamata)

1 pieni kurkku

4 kevätsipulin vartta

paahdettuja saksanpähkinöitä

Yhdistä kaikki ainekset.

Salaattikastike:

1/2 valkosipulinkynsi

1/2 tl oreganoa

1 dl majoneesia

1 rkl Dijonin sinappia

1 pieni sardellifilee

1/2 dl appelsiinimehua

Hienonna valkosipuli ja anjovis. Sekoita mukaan loput ainekset.

Lohi pysyy mehevänä, kun sitä ei kypsennä aivan läpikypsäksi.
Lohi pysyy mehevänä, kun sitä ei kypsennä aivan läpikypsäksi. (Kuva Pro Kala)

Grillattua lohta ja kurkku-fenkolisalaattia

150 g kirjolohi- tai lohifileetä/ ruokailija

puolikkaan sitruunan mehu

rypsiöljyä

(fenkolinsiemeniä)

Kurkku-fenkolisalaatti:

1 kurkku (tai 2 kpl avomaankurkkua)

0,5 tl hienoa merisuolaa

1 fenkoli

2 dl luonnonjogurttia (tai kreikkalaista jogurttia)

0,5 tl piparjuuritahnaa (tai wasabia)

puolikkaan sitruunan mehu

tuoretta minttua

fenkolin lehtivihreää tai tuoretta tilliä

ripaus oliiviöljyä

hienoa merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Grillattu lohifilee:

Suomusta lohifilee ja nypi mahdolliset ruodot pois. Leikkaa filee annospaloiksi. Asettele lohipalat muoviselle leikkuulaudalle vierekkäin, nahkapuoli alaspäin. Leikkaa lohipalojen lihaisalle puolelle pari viiltoa. Purista kalan pintaan sitruunanmehua ja hiero kevyesti rypsiöljyä kalan pintaan kauttaaltaan. Mausta lohipalat suolalla ja pippurilla. Ripottele kalan pinnalle halutessasi vielä fenkolinsiemeniä.

Tarkista että grilli on puhdas ja lämmitä se valmiiksi. Asettele lohipalat kuumaan grilliin nahkapuoli alaspäin. Grillaa lohipalat lähes kypsiksi nahkapuoli alaspäin, näin liha pysyy mehukkaana. Nahasta halutaan rapea, mutta varo ettei se pala! Käännä lohipalat ja jatka grillaamista vielä vajaan minuutin verran. Lohi on herkullisimmillaan, kun sitä ei kypsennä läpikypsäksi. Tarjoile grillattu lohi keitettyjen uusien perunoiden ja kurkku-fenkolisalaatin kera.

Kurkku-fenkolisalaatti:

Leikkaa kurkku kuutioiksi tai siivuta pitkittäin. Poista kurkusta siemenkota. Ripottele kurkkujen päälle suolaa ja anna hikoilla hetken aikaa. Kuivaa kevyesti talouspaperilla. Sekoita kurkku jogurtin joukkoon. Mausta seos sitruunanmehulla, piparjuurella ja hienonnetuilla tuoreilla yrteillä. Kuutioi tai siivuta fenkoli ja lisää salaatin joukkoon. Viimeistele ripauksella oliiviöljyä ja mustapippurilla, sekoita ja maista. Lisää tarvittaessa hieman suolaa. Koristele salaatti fenkolin lehtivihreällä.

Lue myös: Kala ja grilli sopivat yhteen – kokonaisena grillattu siika on näyttävä pääruoka

Kommentoi Facebookissa