Lifestyle 2.11.2019 12:19 Valmistautuminen maatilan isännyyteen kesti vuosia – ”Ostimme itsellemme kalliin työpaikan” Oman maatilan pyörittäminen on Teppo Käkelälle ja Heli Takkiselle unelmien täyttymys.
Lifestyle 25.5.2019 11:00 Alussa oli vain ylioppilasrahoilla ostettu lehmä – ”Kun aloittaa tyhjästä, pienetkin onnistumiset tuntuvat suurilta” Juhani Piukkala rakensi ensimmäiset lypsytilat tyhjilleen jääneeseen perunavarastoon.
Lifestyle 22.11.2018 10:40 Toni ryhtyi maajussiksi 18-vuotiaana – ”Kolmen vuoden aikana rakensin kolme navettaa” Toni Jakonen aloitti kaiken tyhjästä ja nyt hänellä on monisatapäinen emolehmäfarmi.
Lifestyle 11.8.2018 07:50 Jenni ja Riku ovat nykypäivän uudisraivaajia – ”Alussa emme osanneet edes lypsää” Talikko tuli isäntäparille tutuksi, kun kaikki aloitettiin aakkosista – lannanluonnista ruokintaan.
Lifestyle 26.7.2018 10:40 Veljekset, jotka osaavat myös leipoa – ”Isän kuoltua opettelimme kaikki tilan työt” Ennen lypsytilaa pyöritettiin perikunnan nimissä ja toiminnasta vastasi perheen Raija-äiti.
Lifestyle 18.3.2018 10:20 Perhetragedian kautta kotitilan isännäksi – ”Palkkatyö vaihtui lennosta tilanpitoon”