Pari sanaa päätoimittajalta – sääprofeetan suosituista ennustuksista Maurin tylyyn temppuun

Päätoimittaja ja tietokirjailija Kari Kallonen on työskennellyt suomalaisessa mediakentässä jo yli 30 vuoden ajan.

Päätoimittaja ja tietokirjailija Kari Kallonen on työskennellyt suomalaisessa mediakentässä jo yli 30 vuoden ajan. (Kuva Päivi Luosma)

Riippumattomuus tarkoittaa sitä, että olemme puolueisiin tai valtarakenteisiin sitoutumaton media.

KOLUMNI Reilut kaksi vuotta sitten Aleksis Kiven päivänä lausuttiin Päivän Lehden syntysanat. Nyt takana on jo yli 5 000 julkaistua artikkelia, jotkut merkittävämpiä, toiset kevyempiä. Suosituimpia juttuja on jaettu sosiaalisessa mediassa jo yli 20 000 henkilön voimin ja kiinnostavimmat ovat keränneet yli 100 000 lukijaa.

Verkkosivuillamme Päivän Lehden logon alla lukee ”riippumaton uutismedia”. Jotkut lukijat ovat ymmärtäneet sen niin, että esimerkiksi kolumnistilla ei voisi olla omaa mielipidettä tai näkökulmaa. Ei, lause tarkoittaa sitä, että olemme puolueisiin tai valtarakenteisiin sitoutumaton media.

Artikkelit voivat tarttua epäkohtiin, ja niin tarvittaessa pyrimme tekemäänkin. Tällä hetkellä tuntuu esimerkiksi siltä, että kaivoslakien kohdalla kiviporalla olisi töitä. Olemme varmasti kritisoineet enemmän hallitusta kuin oppositiota, ja se johtuu puolestaan siitä, että hallitus on päättävässä asemassa. Jos hallitus vaihtuu, ovat uudet päätöksentekijät tarkkailun alla.

Tänä vuonna yksi suosituimmista juttusarjoistamme tulee kuitenkin kansan parista, kokeneen sääprofeetan Yrjö Niemisen ennustukset. Yrjöä on kannattanut kuunnella, sillä hän onnistui kevään sääennustuksissaan. Poutajakson alkamiselle sääprofeetta rohkeni antaa jopa täsmällisen päivän, ja nappiin osui.

Viime kesän uskomattoman hellejakson pituutta Yrjö ei sen sijaan oikein nähnyt – niin kuin ei kukaan muukaan. Nyt toimittaja Anne Anttila raportoi, että Yrjön mukaan hyvien hiihtokelien perässä on syytä suunnata kulkunsa Lappiin.

– Etelämpänä hiihtokilometrejä ei kannata haikailla muualta kuin rullien päältä. Leudoissa lukemissa mennään aina helmikuun 8. päivään saakka, jolloin Suomea riepottelee vaarallisen kova lumimyrsky. Silloin tulee kunnolla lunta, mutta aiheuttaa kuitenkin omat ongelmansa myös liikenteeseen, sääprofeetta ennustaa, joten pistäkää päivä almanakkaanne.

Kolumnisteistamme ihastusta ja vihastusta on herättänyt erityisesti valtiotieteiden maisteri, Yleisradion monivuotinen taloustoimittaja Seppo Konttinen. Tämän vuoden kolumneista luetuin on ollut oppositiokritiikkiäkin sisältänyt ”Ay-liike on riistänyt jäseniltään, vuokralaisiltaan ja veronmaksajilta satoja miljoonia”.

Kyse on pörssiin listautuneen Kojamon eli entisen VVO:n tarinasta, joka on Konttisen mukaan surullinen esimerkki ammattiliittojen ja ay-pamppujen loputtomasta ahneudesta ja voitontavoittelusta.

Mutta osataan sitä eduskunnassakin. Kansalaisaloitteet on otettu kansan parissa innostuneesti vastaan, juuri täyttyi 50 000 allekirjoittajan joukko ilotulitteiden yksityiskäytön rajoittamiseksi.

Kansan tahto ei kuitenkaan aina takaa aloitteen etenemistä edes eduskunnan äänestykseen. Viimeksi pelin politiikan uhriksi joutui kansalaisaloite perintö- ja lahjaverosta luopumisesta. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta päätti olla tekemättä edes mietintöä kyseisestä kansalaisaloitteesta.

Kansalaisaloite Lex Malmin tarkoituksena oli säilyttää Helsinki-Malmin lentokenttä ilmailukäytössä ja alueen kulttuuriympäristöarvot. Helsingin kaupunki taas halusi kaavoittaa paikan asunnoille.

Perustuslakivaliokunta esitti, että lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, jos valiokunnan esittämät valtiosääntöoikeudelliset huomiot otetaan tietyissä ongelmakohdissa asianmukaisesti huomioon.

Top-listamme kolmanneksi suositussa artikkelissa ”Nyt oli tyly temppu Mauri Pekkariselta – Lex Malmin kansalaisaloitteen 56 000 allekirjoittajan yli käveltiin” kerrottiin, kuinka varapuhemies Pekkarinen kuitenkin katsoi, että lakiehdotus oli sisällöltään perustuslain vastainen, joten hän esti sen päätymisen äänestykseen.

Jos ehdotus ei täytä jonkin lakipykälän vaatimusta, se tarkoittaa että ehdotus on puutteellinen tai ”ongelmallinen”, jota sanaa perustuslakivaliokunta itse käytti. Se ei tarkoita, että ehdotus on ehdottomasti perustuslain vastainen. Ongelmat olivat lähinnä lainsäädäntöteknisiä.

Kansanedustaja Mauri Pekkarinen oli eri mieltä ja lähetti meille vastineen, jonka luonnollisesti julkaisimme. Samoin sähkönsiirtoyhtiö Caruna on halunnut kertoa oman näkökulmansa yhtiötä kritisoiviin artikkeleihin. Julkaisimme myös Carunan kannanoton.

Sitä median riippumattomuus edellyttää. Hyvää uutta vuotta lukijoillemme!

Kari Kallonen

Kirjoittaja on Päivän Lehden päätoimittaja

Lue myös: Pari sanaa päätoimittajalta – näin sujui Päivän Lehden ensimmäinen vuosi

Kommentoi Facebookissa