Uutiset 17.5.2024 07:04 Isä kavalsi lastensa perintörahat – ”Aiheutettu lapsille erityisen tuntuvaa vahinkoa” Syyttäjän mukaan vastaaja on käyttänyt hyväkseen erityisen vastuullista asemaansa lasten huoltajana.
Uutiset 15.12.2023 15:25 Isä kaappasi lapsensa Meksikoon – ”Lapsesta oli ollut vahva lastensuojelullinen huoli” Käräjäoikeus tuomitsi isän neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen lapsikaappauksesta.
Uutiset 1.12.2023 06:57 Isä vei lapsensa Meksikoon – miehelle luettiin syyte lapsikaappauksesta Isä palautti pojan Suomeen lähes kaksi kuukautta kestäneen Meksikon vierailun jälkeen.
Vierashuone 7.11.2023 13:11 Miehen rooli on muuttunut – suurin muutos on tapahtunut isissä itsessään Miehet saavat apua myös omaan jaksamiseen ja kynnys hakea apua onkin madaltunut.
Uutiset 25.11.2021 12:43 Naisen ja lapsen murhasta epäillään perheen isää – ”Tekoon johtaneet syyt ovat pääosin poliisin tiedossa” Poliisi on edistynyt Porvoossa tapahtuneiden henkirikosten tutkinnassa.
Uutiset 17.8.2021 12:08 Isän epäillään surmanneen kaksi alle kouluikäistä lastaan – tapahtumaan liittyville on tarjottu kriisiapua
Lifestyle 20.9.2019 08:10 Äidin masennusoireet vaikuttavat myös lapsen tunne-elämään – vanhemman masennus on toisellekin riski
Uutiset 30.10.2018 12:18 Järkyttävä henkirikos paljastui Ivalossa – isä surmasi kuusivuotiaan tyttärensä ampumalla ja sen jälkeen itsensä
Uutiset 13.9.2018 15:12 Isä hyppäsi junaan kun isoäiti tuli hakemaan lapsia – sosiaalipäivystäjä veikin lapset vastaanottokotiin
Uutiset 4.12.2017 14:30 ”Kiitos osanotosta suureen suruuni” – Porvoon ´pienen enkelin äiti´ kiittää myötäelämisestä
Uutiset 10.8.2017 09:15 Poliisi selvitti perhesurman tapahtumat – isä hyökkäsi vasaralla lyöden poikiensa kimppuun
Uutiset 16.12.2016 14:00 Äiti syytti isää perättömästi lapsen hyväksikäytöstä – kumpi tuomio on oikein?