Päivän Lehti
  • vko 39 Sunnuntai 27.9.
  • Toimitus
  • Mediamyynti
vko 39 Sunnuntai 27.9.
Siirry sisältöön
  • Uutiset
  • Valokeila
  • Urheilu
  • Lifestyle
  • Vierashuone
  • vko 39 Sunnuntai 27.9.
  • Toimitus
  • Mediamyynti
Sää
Oscar-ehdokkaat julkistettiin – kymmenen ehdokkuutta kerännyt elokuva sijoittuu Hollywoodin kulta-aikaan
Valokeila 16.3.2021 09:09

Oscar-ehdokkaat julkistettiin – kymmenen ehdokkuutta kerännyt elokuva sijoittuu Hollywoodin kulta-aikaan

Varsinainen Oscar-gaala pidetään Suomen aikaa aamuyöllä 26. huhtikuuta 2021.

Suomalaiset arvostavat automerkeistä Toyotan ykköseksi – myös useita saksalaismerkkejä kärkilistalla
Lifestyle 16.3.2021 07:04

Suomalaiset arvostavat automerkeistä Toyotan ykköseksi – myös useita saksalaismerkkejä kärkilistalla

Pohjois- tai Itä-Suomessa asuvat ovat yliedustettuina Toyotan omistajissa koko väestöön suhteutettuna.

Toivottu tulkinta tuli viimeinkin – rajanylityspaikkojen terveystarkastukset voidaan määrätä pakollisiksi
Uutiset 16.3.2021 06:52

Toivottu tulkinta tuli viimeinkin – rajanylityspaikkojen terveystarkastukset voidaan määrätä pakollisiksi

Lähtökohtana aikaisemmin oli sosiaali- ja terveysministeriön ohjeen mukaisesti testausten vapaaehtoisuus.

Näin Suomi käyttää tulevan EU-rahoituksensa – miljardi euroa ohjataan ilmastohankkeisiin
Uutiset 15.3.2021 16:04

Näin Suomi käyttää tulevan EU-rahoituksensa – miljardi euroa ohjataan ilmastohankkeisiin

Puolet EU-rahoituksesta edistää niin sanottua vihreää siirtymää ja noin neljännes digitalisaatiota.

Neste valitsi jalostamon paikaksi Rotterdamin Porvoon sijasta – ”Kokonaiskustannukset ovat huomattavasti pienemmät”
Uutiset 15.3.2021 10:49

Neste valitsi jalostamon paikaksi Rotterdamin Porvoon sijasta – ”Kokonaiskustannukset ovat huomattavasti pienemmät”

Rotterdam on seuraavan maailmanlaajuisen uusiutuvien tuotteiden jalostamon sijaintipaikka.

Tutkija on huolestunut vauvakadosta – yhteiskunta maksaa hinnan, kun työikäinen väestö vähenee
Lifestyle 15.3.2021 09:36

Tutkija on huolestunut vauvakadosta – yhteiskunta maksaa hinnan, kun työikäinen väestö vähenee

Kadonnutta hiihtäjää etsittiin Urho Kekkosen kansallispuistossa – avainasemassa mobiilisovellus
Uutiset 14.3.2021 19:44

Kadonnutta hiihtäjää etsittiin Urho Kekkosen kansallispuistossa – avainasemassa mobiilisovellus

Tampereen elokuvajuhlien kilpasarjojen palkinnot jaettiin – pääpalkinnon sai nykyajan faabeli
Valokeila 14.3.2021 15:55

Tampereen elokuvajuhlien kilpasarjojen palkinnot jaettiin – pääpalkinnon sai nykyajan faabeli

Maakuntavero on vastatuulessa – ”Käyttöönotto kohdistaisi kiristyspaineen työn verotukseen”
Uutiset 14.3.2021 10:06

Maakuntavero on vastatuulessa – ”Käyttöönotto kohdistaisi kiristyspaineen työn verotukseen”

Moottorikelkalla jäällä ajanut iäkäs mies menehtyi – sukeltaja löysi hukkuneen avannosta
Uutiset 13.3.2021 14:51

Moottorikelkalla jäällä ajanut iäkäs mies menehtyi – sukeltaja löysi hukkuneen avannosta

Humalassa ollut huumekuski hurjasteli poliisia pakoon – etuovi repsotti auki, eikä matkustaja saanut sitä suljettua
Uutiset 13.3.2021 10:32

Humalassa ollut huumekuski hurjasteli poliisia pakoon – etuovi repsotti auki, eikä matkustaja saanut sitä suljettua

Suomen koronarokotusohjelmaa jatketaan ennallaan – ”Kaikilla myyntiluvan saaneilla koronarokotteilla”
Uutiset 13.3.2021 08:36

Suomen koronarokotusohjelmaa jatketaan ennallaan – ”Kaikilla myyntiluvan saaneilla koronarokotteilla”

Kuljettaja pakeni poliisia rekisterikilvettömällä autolla – törmäsi vastaantulevaan ajoneuvoon
Uutiset 12.3.2021 16:13

Kuljettaja pakeni poliisia rekisterikilvettömällä autolla – törmäsi vastaantulevaan ajoneuvoon

Uudessa äitiyspakkauksessa näkyvät nyt toiveet vastuullisuudesta – klassikkojen rinnalla useita uusia tuotteita
Uutiset 12.3.2021 10:00

Uudessa äitiyspakkauksessa näkyvät nyt toiveet vastuullisuudesta – klassikkojen rinnalla useita uusia tuotteita

Oikeus hylkäsi syytteet vaalipäällikön murhayrityksestä – ”Näyttö osallisuudesta perustuu aihetodisteisiin”
Uutiset 11.3.2021 15:45

Oikeus hylkäsi syytteet vaalipäällikön murhayrityksestä – ”Näyttö osallisuudesta perustuu aihetodisteisiin”

Kalaruokia aloittelijalle – uunissa valmistettavat silakkarullat on helppo valmistettava
Lifestyle 11.3.2021 10:44

Kalaruokia aloittelijalle – uunissa valmistettavat silakkarullat on helppo valmistettava

Mies murtautui kauppaan autolla ovia päin ajamalla – poliisi tunnisti epäillyn valvontakameran kuvista
Uutiset 11.3.2021 09:40

Mies murtautui kauppaan autolla ovia päin ajamalla – poliisi tunnisti epäillyn valvontakameran kuvista

Virossa alkoi kuukauden kestävä koronasulku – ”Raja tulee lopulta vastaan”
Lifestyle 11.3.2021 08:19

Virossa alkoi kuukauden kestävä koronasulku – ”Raja tulee lopulta vastaan”

Taiteilijaeläkkeitä ansioituneille henkilöille – saajien joukossa muun muassa Remu Aaltonen
Valokeila 11.3.2021 07:50

Taiteilijaeläkkeitä ansioituneille henkilöille – saajien joukossa muun muassa Remu Aaltonen

VR asetti maskipakon kaikkiin juniin – ”Junissa ei ole todettu yhtään tartuntaa asiakkailla”
Uutiset 11.3.2021 07:46

VR asetti maskipakon kaikkiin juniin – ”Junissa ei ole todettu yhtään tartuntaa asiakkailla”

Eräänlainen ennätys tämäkin – mies on jäänyt kiinni ilman korttia ajamisesta 36 kertaa vuoden aikana
Uutiset 10.3.2021 15:43

Eräänlainen ennätys tämäkin – mies on jäänyt kiinni ilman korttia ajamisesta 36 kertaa vuoden aikana

Artikkelien sivutus

Edellinen sivu Sivu 1 … Sivu 310 Sivu 311 Sivu 312 … Sivu 649 Seuraava sivu

Luetuimmat

  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
  • Poliisi huolestui – kymmenen villisian lauma oli matkalla kohti kaupungin keskustaa
    Lifestyle Poliisi huolestui – kymmenen villisian lauma oli matkalla kohti kaupungin keskustaa
  • Henkilöauto ajautui aamuyöllä tieltä ja päin kalliota – kuljettaja menetti henkensä
    Uutiset Henkilöauto ajautui aamuyöllä tieltä ja päin kalliota – kuljettaja menetti henkensä
  • Kylpylän aulassa ammuttiin aseella – ”Kahden henkilön välinen riitatilanne”
    Uutiset Kylpylän aulassa ammuttiin aseella – ”Kahden henkilön välinen riitatilanne”
  • Kuljettaja kuoli henkilöauton ulosajossa – syynä ilmeisesti sairauskohtaus
    Uutiset Kuljettaja kuoli henkilöauton ulosajossa – syynä ilmeisesti sairauskohtaus
  • Poliisi huolestui – kymmenen villisian lauma oli matkalla kohti kaupungin keskustaa
    Lifestyle Poliisi huolestui – kymmenen villisian lauma oli matkalla kohti kaupungin keskustaa
  • Poliisi pysäytti ajokaistalla laidasta laitaan seilanneen auton – liki kaikki olikin pielessä
    Uutiset Poliisi pysäytti ajokaistalla laidasta laitaan seilanneen auton – liki kaikki olikin pielessä
  • Henkilöauto ajautui aamuyöllä tieltä ja päin kalliota – kuljettaja menetti henkensä
    Uutiset Henkilöauto ajautui aamuyöllä tieltä ja päin kalliota – kuljettaja menetti henkensä
  • Kylpylän aulassa ammuttiin aseella – ”Kahden henkilön välinen riitatilanne”
    Uutiset Kylpylän aulassa ammuttiin aseella – ”Kahden henkilön välinen riitatilanne”
  • Poliisi selvitti maatalouskoneiden anastuksen – asialla oli oman kylän asukas
    Uutiset Poliisi selvitti maatalouskoneiden anastuksen – asialla oli oman kylän asukas
  • Mopoilijat härnäsivät poliisia ja lähtivät karkuun – paenneet nuoret löydettiin kotiosoitteesta
    Uutiset Mopoilijat härnäsivät poliisia ja lähtivät karkuun – paenneet nuoret löydettiin kotiosoitteesta
  • Poliisia paenneiden mopopoikien kulkuneuvot takavarikoitiin – rekisterikilvet oli poistettu
    Uutiset Poliisia paenneiden mopopoikien kulkuneuvot takavarikoitiin – rekisterikilvet oli poistettu
  • Saabisteille sakot – jopa 130 autonromua turmeli ympäristöä
    Uutiset Saabisteille sakot – jopa 130 autonromua turmeli ympäristöä

Mikä joukkue voittaa Veikkausliigan 2026?

Näytä vastaukset
Loading ...
Viihdelehti Stara
Vanhan Rauman Kirjakauppa
Päivän Lehti

Kustantaja ja toimitus

Päivän Lehti Digital Oy
Kehräsaari 210
FIN-33200 Tampere

toimitus(@)paivanlehti.fi

  • Uutiset
  • Valokeila
  • Urheilu
  • Lifestyle
  • Vierashuone
  • vko 39 Sunnuntai 27.9.
  • Toimitus
  • Mediamyynti