Uutiset 21.1.2019 17:33 Poliisin etsimän taksinkuljettajan henkilöllisyys selvisi – tapahtumaa tutkitaan seksuaalisena ahdisteluna Esitutkintaa jatketaan kuulusteluilla ja tapahtumien kulku selviää niissä tarkemmin.
Uutiset 21.1.2019 15:28 Poliisiaseman pihalta yritettiin viedä rekisterikilvetön auto – huumekuski haki tuttavansa ajoneuvoa Lopputuloksena oli kolme kiinniottoa ja auto ajettiin takaisin odottamaan tutkinnan etenemistä.
Uutiset 21.1.2019 15:15 Sote sai ex-puhemiehen loikkaamaan Harkimon liikkeeseen – ”Hyvällä omatunnolla en voi näitä asioita tukea” Sinisistä siirtynyt Maria Lohela ei aio asettua ehdolle enää seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Uutiset 21.1.2019 07:45 Veronmaksajat huolestuivat – ”Sähköinen veroilmoitus ainoana vaihtoehtona ei ole reilua julkista palvelua” Esimerkiksi monet kuolinpesät voivat ilmoittaa tulonsa tällä hetkellä vain paperilomakkeella.
Uutiset 20.1.2019 19:50 InterCity-junan vaunu sai erikoisia vaurioita oikoradalla – tömähdys tuntui matkustajille asti Osalle matkustajista aiheutui tilanteesta lieviä vammoja, tilanteen kulku edellyttää lisäselvitystä.
Uutiset 20.1.2019 10:57 Piikkimatto ja poliisikoira apuna – poliisipartio pysäytti pakenevan ja varkaudesta epäillyn huumekuskin
Uutiset 20.1.2019 08:56 Poliisi pyytää havaintoja taksista – asiakas ilmoitti joutuneensa seksuaalirikoksen uhriksi
Uutiset 19.1.2019 12:53 Uusi nettirikollisten huijauskeino – sijoitusneuvojana esiintyvä pyytää etäyhteyttä tietokoneeseen
Uutiset 19.1.2019 08:55 Poikkeusluvalla ajokortin saanut 17-vuotias hurjasteli – nopeus 177 km/h ja neljä matkustajaa kyydissä
Uutiset 19.1.2019 08:15 ”Kornelia” ja ”Lea” myivät kaltoin kohdeltuja koiranpentuja netissä – rikostutkijat pyrkivät tavoittamaan ostajat
Uutiset 18.1.2019 18:02 Vastustajia oli enemmän kuin kannattajia – Ruotsi sai silti Stefan Löfvenistä uuden pääministerin
Uutiset 18.1.2019 16:04 Hallitus keskusteli seksuaalirikollisuudesta ja turvapaikanhakijoista – palautuksia Irakin kanssa on tehostettava
Uutiset 18.1.2019 12:17 Poliisi pyytää vihjeitä miehen tunnistamiseksi – ohikulkija rikkoi muovikassilla Presidentinlinnan ulkovalon
Uutiset 18.1.2019 09:38 KRP:n talousrikostutkinnan tulos – yritysten epäillään jättäneen maksamatta veroja 4,6 miljoonaa euroa
Uutiset 17.1.2019 14:28 Pääjohtajan valintaa kiirehditään ennen eduskuntavaaleja – uusi hallitus ei pääse sotkemaan nimitystä?
Uutiset 17.1.2019 13:05 Nuori tyttö oli liikkeellä ilman vanhempiensa lupaa – keksi tarinan kaapatuksi joutumisesta
Uutiset 17.1.2019 09:52 Tilastokeskuksen kylmät luvut – omaisuusrikokset vähenivät, seksuaalirikokset kasvoivat rajusti
Uutiset 17.1.2019 08:58 Konkurssit kääntyivät kasvuun – velkojat ovat käyttäneet konkurssihakemusta perintäkeinona
Uutiset 16.1.2019 16:18 Nainen piti kasvattamiaan susia jopa ulkosaunassa – kolme piilotettua eläintä jouduttiin välittömästi lopettamaan
Uutiset 16.1.2019 12:17 Vanha mies putosi heikkoihin jäihin ja menehtyi – avannolle johtivat jäljet rollaattorilta
Uutiset 16.1.2019 09:28 Oulun poliisi selventää epäiltyjä seksuaalirikoksia – tästä yhdeksässä tutkittavassa tapauksessa on kyse