Uutiset 14.6.2024 18:12 Keskusrikospoliisi tutkii alaikäisen puukotusta kauppakeskuksessa – ”Vartija on toiminut tilanteessa erittäin rohkeasti” Poliisin tiedossa on, että epäillyllä on taustaa äärioikeistotoiminnassa.
Lifestyle 11.4.2024 12:47 Euroopan parlamentti löysi yhteisymmärryksen – ”Unionin ulkorajojen turvallisuus parantuu” Henkilöt, joilla ei ole oikeutta turvapaikkaan, eivät saa tulla Euroopan unioniin.
Uutiset 16.5.2023 12:24 Yhdistyksen piti auttaa maahanmuuttajia – tililtä nostettiin käteistä ilman hyväksyttävää syytä ja kirjanpito jätettiin tekemättä Konkurssiin asetetun yhdistyksen toimintaa rahoitettiin erilaisilla julkisilla toiminta-avustuksilla.
Uutiset 15.12.2022 11:47 Poliisi puuttui voimakkaasti Turun katujengeihin – ”Tilanne on tullut monille perheille yllätyksenä” Jengitoimintaan liittyvät nuoret ovat enimmäkseen toisen polven maahanmuuttajia.
Uutiset 8.2.2022 10:01 Katujengien väkivaltarikoksia syyteharkintaan – ampumisia, pahoinpitelyitä ja suunnitelma hyökätä ravintolaan Poliisi kertoo, että suurin osa ryhmien jäsenistä on ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajia.
Lifestyle 19.3.2021 07:50 THL:n tutkimus osoittaa – koronatartuntojen suuri osuus ulkomaalaistaustaisten joukossa ei johdu tietämättömyydestä
Uutiset 8.2.2021 17:20 Nuorisojengi puukotti 15-vuotiasta poikaa – kukaan puistossa olleista kymmenistä nuorista ei kerro mitään
Lifestyle 3.12.2020 13:47 Kelan tuore tutkimus – maahanmuuttajat saavat erilaisia etuuksia muuta väestöä yleisemmin
Uutiset 10.11.2020 10:07 HS: Helsingin poliisi tunnustaa – yli sata ryöstelevää maahanmuuttajataustaista nuorta aiheuttaa vaaraa kaupungissa
Uutiset 12.10.2020 12:07 Nuorisojengi yritti ryöstää kaksi 15-vuotiasta puistossa – ”Toista pojista lyötiin tilanteessa puukolla”
Lifestyle 6.5.2020 06:26 Synnyttävien naisten keski-ikä nousee Pohjoismaissa – Suomessa eniten 35 vuotta täyttäneitä
Uutiset 22.4.2020 18:39 Saiko Irakiin palannut turvapaikanhakija surmansa? – Poliisi epäilee asiakirjoja väärennetyiksi ja henkilön olevan elossa
Lifestyle 16.8.2019 07:37 Tutkimus: Maahanmuuttajataustaisten lasten riski kuolla syöpään on suurempi kuin kantasuomalaisten
Uutiset 14.5.2019 09:32 Maahanmuuttajien yritykset luovat uusia työpaikkoja – mutta tuottavuus ja palkkataso ovat matalia
Uutiset 18.4.2019 08:15 Euroopan ulkorajoille 10 000 pysyvää rajavartijaa – ”Reiluja suojeltaville, ankaria hyväksikäyttäjille”
Uutiset 21.9.2018 09:32 Merikarhu valvoi EU:n ulkorajaa – pelasti yli 1000 ihmistä ja otti kiinni laittoman maahantulon järjestäjiä
Uutiset 20.9.2018 13:44 Seurakunta järkyttyi – murhasta epäilty on seurakuntavaaleissa ehdokkaana oleva maahanmuuttaja
Uutiset 14.8.2018 09:05 Kymmeniä autoja poltettiin organisoiduissa iskuissa – ”Ruotsi on sietänyt tätä aivan liian kauan”
Uutiset 5.8.2018 17:05 Puhemies puuttui palautuskohuun – ”Syytös viranomaisen väärästä toiminnasta on helppo heittää”
Uutiset 31.7.2018 15:27 Vihreiden lainsäädäntösihteeri poistettiin poliisin toimesta Finnairin lennolta – vastusti pakkopalautusta
Uutiset 19.6.2018 08:31 Malmön ampumavälikohtauksessa kuolonuhreja – poliisi epäilee rikollisjengien välienselvittelyä