Uutiset 16.8.2018 12:23 Sauli Niinistön toive syntymäpäivälahjaksi – tukea Hurstille sekä nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn Presidentti Niinistö viettää 70-vuotissyntymäpäiviään työn merkeissä.
Uutiset 16.8.2018 09:21 Maatilat jäävät keskimäärin 35 000 euroa tappiolle – huomattavalla osalla yrittäjätuloa ei synny lainkaan Maatalouden kannattavuus kuivuu kokoon, yrittäjätuloa jää keskivertomaatilalla enää 7 200 euroa.
Uutiset 16.8.2018 07:38 Villikoiralauma tuli Venäjältä jälleen rajan yli – poliisi varoittaa lähestymästä koiria Villikoirat ovat aiheuttaneet ongelmia itärajan tuntumassa tänä vuonna.
Uutiset 15.8.2018 15:52 Presidentti Niinistö puuttuu kirjaväitteisiin – ”Ei ole edes yritetty esittää yhtään faktaa” Sauli Niinistö ei ole osallistunut tai myötävaikuttanut kummankaan hänestä kertovan kirjan tekoon.
Uutiset 15.8.2018 14:03 Poliisi joutuu saattamaan yhä useamman palautettavan – viranomaisia vastustetaan ja pakoillaan Tänä vuonna on kirjattu kolmisenkymmentä rikosilmoitusta poliisiin vastustamisesta saattotehtävällä.
Uutiset 15.8.2018 07:56 Italiaan julistettiin kahden päivän suruaika – romahtaneen sillan alta etsitään yhä uhreja
Uutiset 15.8.2018 07:20 Lähes 50 kuljettajalle sakkoja ajo- ja lepoaikojen manipuloinnista – kaksi kuljetusyritystä poliisitutkinnassa
Uutiset 14.8.2018 14:23 Hotelli lähetti valvontakameran kuvat muille – laukkuvarkaat otettiin kiinni toisen hotellin huoneesta
Uutiset 14.8.2018 09:05 Kymmeniä autoja poltettiin organisoiduissa iskuissa – ”Ruotsi on sietänyt tätä aivan liian kauan”
Uutiset 14.8.2018 08:07 Suomen laajin poliisirikosoikeudenkäynti alkaa – KRP:n päällikkö kritisoi syyttäjää
Uutiset 13.8.2018 16:30 Kaksi miestä puukotti kokkiveitsillä toisiaan ravintolassa – toinen menehtyi sairaalassa
Uutiset 13.8.2018 13:54 Yöllisiä murtomiehiä hoivakodissa ja A-klinikalla – lääkevarkaita epäillään huumausainerikoksesta
Uutiset 13.8.2018 10:30 Valtionhallinnon verkkopalveluihin hyökättiin – ”Tiesimme hyökkäyksen tulevan ulkomailta”
Uutiset 13.8.2018 09:25 Kirja väittää Niinistön painostaneen Sipilän hallitusta – näin saatiin Fortum mukaan Fennovoimaan
Uutiset 12.8.2018 12:48 Kiistellyllä glyfosaatilla voi nopeuttaa sadon kypsymistä – keino on kielletty Suomessa
Uutiset 12.8.2018 09:15 Rattijuoppo ajoi ruohonleikkurilla valtatiellä – puhalluskokeessa törkeä lukema
Uutiset 11.8.2018 07:30 Turvapaikkahakemuksista lähes puolet on uusintahakemuksia – suurimpana ryhmänä irakilaiset
Uutiset 11.8.2018 06:50 KRP:n päällikköä Robin Lardotia koskeva esitutkinta valmistui – virkavelvollisuuden rikkominen syyteharkintaan
Uutiset 10.8.2018 17:46 Presidentti Niinistö työvierailulle Venäjälle – tapaaminen pidetään Putinin Sotshin residenssissä
Uutiset 10.8.2018 12:34 Rattijuoppo törmäsi viisivuotiaaseen lapseen ja rattaisiin – lastenrattaissa yksivuotias lapsi