Lifestyle 19.4.2020 09:25 Nyt ei saa unohtaa omaa eikä läheistensä hyvinvointia – ”Muista happihyppely ja kirjoita kirje yksinäiselle vanhukselle” Hyvinvointialan ammattilainen Tuula Sarpola kehottaa perehtymään entistä tarkemmin myös ruoan terveellisyyteen.
Lifestyle 16.10.2019 09:10 Taloushuolet heijastuvat perheen hyvinvointiin – vanhempien yksinäisyydestä aina lasten läksyjen lukemiseen Toimeentulon hankaluus on THL:n tutkimuksen mukaan riskitekijä lasten ja vanhempien hyvinvoinnille.
Lifestyle 9.10.2019 10:47 Yhä useammat nuoret kokevat työn raskaaksi – ”Muutokset nuorimpien kokemuksissa huolettavat” Työolobarometrin mukaan ikääntyneiden työkyky on sen sijaan muuttunut parempaan suuntaan.
Lifestyle 7.5.2019 07:16 Suurin osa nelivuotiaista ja heidän perheistään voi hyvin – joka kolmatta lasta on kuitenkin kiusattu Vanhemmat eivät aina kerro ammattilaisille jaksamiseensa liittyvästä tuen tarpeesta.
Lifestyle 22.2.2019 13:43 Jo kerran viikossa tehty voimaharjoittelu hyödyttää iäkkäitä – parantaa päivän toiminnoista selviämistä Hyödyt näkyivät veriarvojen, lihasvoiman ja henkisen hyvinvoinnin paranemisena.
Lifestyle 8.2.2019 09:36 Perustulokokeilun alustavat tulokset julkaistiin – ei lisännyt osallistujien työllisyyttä millään tavalla
Uutiset 5.12.2018 07:07 Nuoret vapaaehtoiset haluavat auttaa – ”On rankka ajatus, että vanhukset jäävät yksin”
Lifestyle 15.8.2018 15:24 Koirat rekisteriin, veden saanti pakolliseksi eläimille – laki eläinten hyvinvoinnista valmistuu
Lifestyle 5.7.2018 10:45 THL: Pelkän peruskoulun suorittaneiden äitien lapset voivat huonommin – ei ystäviä tai harrastuksia
Lifestyle 23.1.2018 11:00 Ritva, 81, on hyvinvointialan grand old lady – ”Ei ole aikaa heittäytyä eläkepäiville”