Uutiset 15.2.2023 09:06 Satamalakot alkoivat – AKT hylkäsi sovintoehdotukset Sovintoehdotusten hylkäämisen lisäksi työntekijäliitto antoi uusia lakkovaroituksia.
Vierashuone 8.12.2022 08:03 Suomalainen elintarvike ei myy maailmalla – vienti ei vedä ja tuonti on lisääntynyt Kolumnistimme kysyy, miksi luonnonmarjat, sisävesien puhtaat kalat ja sienet eivät käy kaupaksi maailmalla.
Uutiset 22.3.2022 09:58 Venäjän kauppa romahti – venäläisen raakaöljyn tuonti on vähentynyt jo viime vuosina Viennissä lasku näkyy eniten koneissa ja laitteissa, johon ryhmään kohdistuu myös eniten vientipakotteita.
Uutiset 26.2.2022 13:11 EU asetti uusia pakotteita Venäjän toiminnan johdosta – Putin ja Lavrov lisättiin pakotelistalle Tullin mukaan Venäjän kauppaa käy yli 2000 yritystä ja noin neljänneksellä toiminta saattaa olla vientipakotteiden alaista.
Valokeila 22.12.2020 10:33 Elokuvasäätiöltä liki 6,4 miljoonaa euroa tukea – lähes puolet päätöksistä oli myönteisiä Tukea sai myös tutkimushanke, joka kartoittaa Covid-19-pandemian vaikutuksia suomalaiselle elokuva- ja tv-tuotannoille.
Valokeila 14.9.2020 10:18 Suomen kirjallisuusvienti jatkoi nousuaan – tuloista yli puolet kertyi lasten- ja nuortenkirjallisuudesta
Lifestyle 18.3.2020 09:54 Kalan ja kalatuotteiden viennin määrä kasvoi hieman viime vuonna – kokonaisen norjalaisen lohen tuonti väheni
Uutiset 7.10.2019 13:34 Suomen talouskasvu hiipuu alle yhteen prosenttiin – julkisen talouden alijäämä kasvaa
Vierashuone 2.6.2019 12:35 Syökää silakkaa – se on kasvatettuihin kaloihin verrattuna ekologisesti ylivoimainen vaihtoehto
Uutiset 17.12.2018 11:20 Talouden korkeasuhdanne on taittumassa – Suomen talous kasvaa 1,5 prosenttia ensi vuonna
Uutiset 14.9.2018 12:41 Talouskasvu hidastuu huippuvauhdista – työllisyys on noussut kuitenkin ennätyslukemiin
Uutiset 15.4.2018 11:00 Vienti vetää mutta suomalaisista kädentaitajista on pulaa – ”Virosta löytyy taitavia tekijöitä”
Uutiset 9.2.2018 13:15 Työnantaja hyväksyi sovintoesityksen satamien työriidassa – ilmoitettu lakko peruuntuu
Uutiset 2.2.2018 10:21 Metsäteollisuus arvioi lakon hintaa – viennin pysähtyminen maksaa 10 miljoonaa euroa päivässä
Uutiset 27.1.2018 09:57 Tehtaita kiinni, vienti pysäytetään – työtaisteluista pelätään mittavia menetyksiä yrityksille
Uutiset 2.10.2017 09:48 Tulli teki laskelmat – Brexit tuo kymmenien miljoonien lisäkulut suomalaisille yrityksille
Lifestyle 17.8.2017 10:00 Viro ohitti Ruotsin matkustajamäärissä merellä – historian ensimmäistä kertaa
Uutiset 30.6.2017 10:40 Kiinalaiset ovat kiinnostuneita Suomesta – tulossa miljardien eurojen investointeja?
Uutiset 16.6.2017 08:30 Suomalaiset veneet hallitsevat kotimaan markkinoita – vientiin yli 70 prosenttia tuotannosta
Uutiset 8.6.2017 09:45 Ulkomaan meriliikenteen kuljetukset lisääntyivät – vuodessa kasvua lähes 6 miljoonaa tonnia