Uutiset 10.11.2019 08:32 Viranomaisten taksiratsian tulos – luvattomia kuskeja, kahdesta autosta lähti rekisterikilvet Taksiliikenteen valvonta Uudellamaalla paljasti, että puutteita löytyi 41 prosentista takseja.
Uutiset 9.11.2019 16:00 Tiedätkö, kuka ketjukolarissa maksaa viulut? – Lumisade ja huono ajokeli lisäävät onnettomuuksia Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan kahdella kolmesta suomalaisesta on autossaan luistonestojärjestelmä.
Uutiset 9.11.2019 10:18 Jääpeitteet ovat vielä petollisia – merivartiosto varoittaa heikoista jäistä Vaikka jäänmuodostus on ollut kohtalaisen hyvää, tilanne voisi olla parempikin.
Uutiset 9.11.2019 09:06 Työllisyyden kasvu hidastuu enemmän kuin arvioitiin – pitkäaikaistyöttömien määräksi vakiintunut 63 000 henkeä Työvoimaa on palannut työmarkkinoille kahden vuoden hyvän työllisyyskehityksen myötä.
Uutiset 8.11.2019 15:10 Mikroaaltouunissa kuumennettu mäyräkoira oli nuoren pilailua – ”Video ylitti hyvän maun rajat” Tapahtuneessa toimittiin poliisin mukaan epäasiallisesti, vaikka koira ei vahingoittunut.
Uutiset 8.11.2019 05:56 Aktiivimallin leikkuri puretaan ensi vuoden alusta – ”Leikkasi työttömyysturvaa yli 100 000 työttömältä”
Uutiset 7.11.2019 13:56 Postilakko alkaa ja viiveet voivat olla jopa viikkoja – tukilakkopyyntöjä muille liitoille
Uutiset 7.11.2019 08:55 Kolme irrallaan ollutta koiraa hyökkäsi talutushihnassa olleen koiran kimppuun – vakavia puremavammoja
Uutiset 6.11.2019 13:15 Tulli käytti vääriä valuuttakursseja liki miljoonassa tullauksessa – palautuksia asiakkaille 11,5 miljoonaa euroa
Uutiset 6.11.2019 09:14 Maatalouden kannattavuus heikkenee – maatalousyrittäjän tuntipalkka jää 5,4 euroon
Uutiset 5.11.2019 14:16 Kaksi henkilöautoa törmäsi nokkakolarissa – kumpaakin kuljettajaa epäillään huumausaineista
Uutiset 5.11.2019 09:02 Nyt syntyy uusi miljardiluokan terveysjätti Suomeen – Mehiläinen ostaa Pihlajalinnan
Uutiset 5.11.2019 06:52 Viharikosten määrä on vähentynyt – edellisen vuoden kasvu selittyi poliisin vihapuhetutkintaryhmällä
Uutiset 4.11.2019 15:29 Valtakunnansyyttäjä epäilee Päivi Räsästä rikoksesta, poliisi ei – ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi”
Uutiset 4.11.2019 09:13 Suomen parhaat veronmaksajat löytyvät jälleen tästä – superkaksikko maksoi yli 76 miljoonaa euroa veroja
Uutiset 4.11.2019 07:50 Huumekuski pakeni tyhjillä renkailla yli piikkimaton – poliisipartio työnsi auton lopulta ulos tieltä
Uutiset 2.11.2019 14:33 Susi vieraili toistuvasti pihoilla eikä pelännyt ihmisiä – poliisi päätti lopettamisesta
Uutiset 2.11.2019 08:49 Sosiaalitoimessa työskentelevien kokemukset – lähes joka neljäs kohtaa väkivaltaista ääriajattelua ja radikalisoitumista
Uutiset 1.11.2019 16:26 Aktiivimallin vaikutuksia arvioiva loppuraportti julkaistiin – ”Leikkuri osui erityisesti vanhimpiin työttömiin”
Uutiset 1.11.2019 14:55 Useita epäiltyjä lasten ahdistelutapauksia Nokialla – älä vihjaile sosiaalisessa mediassa vaan kerro poliisille