Lifestyle 10.10.2020 19:27 Susilauma hyökkäsi metsästyskoiran kimppuun – metsästäjä ampui yhden susista Poliisi ei voi määritellä sitä, milloin kyseessä on ollut rikoslain tarkoittama pakkotila.
Uutiset 9.9.2020 07:21 Kolme sutta hyökkäsi ajokoiran kimppuun – suden ampunut metsästäjä joutui poliisitutkintaan Metsästäjä ampui ensin haulikolla noin 20 metrin päästä yhden laukauksen susien yli.
Lifestyle 12.8.2020 08:23 Suurpetoja pelätään aiempaa enemmän – sutta pelottavampia ovat kuitenkin karhu ja punkki Tutkimus selvitti suomalaisten suhtautumista suurpetoihin ja niiden kohtaamiseen.
Lifestyle 16.6.2020 14:06 Susilaumojen määrä kasvoi – kanta-arvion mukaan kasvua etenkin läntisessä Suomessa Hyvän pentutuoton odotetaan näkyvän vaeltavien susien aiempaa suurempana määränä kesällä 2020.
Lifestyle 3.4.2020 19:44 Loukkaantunut susi lopetettiin – pienikokoisen naaraan oikea etujalka oli vahingoittunut pahasti Sudesta saatujen havaintojen perusteella poliisi määräsi suden lopetettavaksi.
Lifestyle 23.2.2020 17:13 Suden epäillään tappaneen koiran – lemmikkiään etsineet ulkoiluttajat saivat näköhavainnon
Uutiset 5.2.2020 09:05 Metsähallitus käynnistää tuulivoimapuiston kaavoituksen uudestaan – susille olisi voinut aiheutua haittaa
Lifestyle 6.1.2020 15:49 Susi seurasi kävelyllä ollutta ihmistä kotipihaan asti – poliisi teki lopetuspäätöksen
Lifestyle 23.11.2019 10:47 Susille kirjattiin 68 pihakäyntiä – lopetusmääräys mille tahansa pihoissa liikkuvalle pannattomalle sudelle
Lifestyle 20.11.2019 09:39 Susilauman kulkureitille asetettiin polkurautoja ja strykniiniä – pystykorva kuoli syötyään lihapalan
Lifestyle 10.11.2019 16:33 Susi raateli metsästyskoiran – eläinlääkäri lopetti vaikeasti loukkaantuneen koiran
Uutiset 2.11.2019 14:33 Susi vieraili toistuvasti pihoilla eikä pelännyt ihmisiä – poliisi päätti lopettamisesta
Lifestyle 13.9.2019 10:38 Koiravahinkojen riski susialueilla kasvaa syksyllä – ”Nuoret sudet etsivät helppoa saalista”
Lifestyle 5.6.2019 10:30 Susilaumojen määrä lisääntyi Itä-Suomessa – keväällä susikanta kasvoi pentujen synnyttyä
Uutiset 25.5.2019 07:40 Koirasusien kasvattaminen on kohta kiellettyä – tarkoitus turvata suden geneettinen puhtaus
Lifestyle 8.5.2019 14:11 Poliisi lopetti ihmistä pelkäämättömän suden – lähimmillään vain muutaman metrin päässä
Lifestyle 23.4.2019 12:31 Luonnonvarakeskus pannoitti 18 sutta – susien liikkeitä voi seurata taas syksyllä
Uutiset 23.3.2019 12:10 Suurikokoinen susi raahasi koiraa järven jäällä – toinen joutui henkilöauton töytäisemäksi
Uutiset 13.2.2019 13:11 Epäonnea eläimillä liikenteessä – juna ja hirvi törmäsivät, autot ja joutsen, ilves sekä susi kolaroivat
Uutiset 28.1.2019 19:06 Poliisi ei ottanut koirasusien kasvatustapauksessa riskiä – yli 30 koiraeläintä lopetettiin
Uutiset 16.1.2019 16:18 Nainen piti kasvattamiaan susia jopa ulkosaunassa – kolme piilotettua eläintä jouduttiin välittömästi lopettamaan