Lifestyle 5.1.2019 10:20 Susilauma seurasi peuran jälkiä asutusten lähelle – karkotuksen aikana useita uusia havaintoja Poliisi ei voi olla varma, että kaikki petoeläimet olisivat poistuneet asutulta alueelta.
Lifestyle 27.12.2018 17:29 Poliisi lopetti piha-alueilla toistuvasti vierailleen suden – karkotusta yritettiin kaksi kertaa Lopettamiseen päädyttiin, koska susi ei poistunut Ilomantsissa kylien alueilta.
Lifestyle 28.9.2018 09:13 Susi liikkui taajamassa yli kolme vuorokautta – poliisi ampui 20 metrin päästä Siilinjärven taajamassa usein havaittu nuori naarassusi on lopetettu.
Lifestyle 12.7.2018 19:40 Susi yritti hyökätä pihassa koiran kimppuun ja uhitteli ihmisille – poliisi antoi lopettamisluvan Epätyypillisesti ihmisiä kohtaan käyttäytyvä susi aiotaan poistaa Kokemäellä.
Lifestyle 6.6.2018 10:27 Suomen susikanta on siirtynyt itäosista länteen – susien määrä on Pohjanmaalla jopa kaksinkertaistunut Susien ravintotilanne on läntisessä Suomessa oleellisesti parempi kuin itäisessä Suomessa.
Lifestyle 1.6.2018 10:52 Puolet suomalaisista pelkää sekä karhua että sutta – salametsästykseen suhtaudutaan silti kielteisesti
Uutiset 11.4.2018 08:50 Kettujahti vai sudenmetsästys – koiriaan ulkoiluttaneet naiset ilmoittivat poliisille epäilyttävistä metsästäjistä
Lifestyle 11.3.2018 10:10 Susi murisi miehen kotipihalla ja käyttäytyi uhkaavasti – ammuttiin poliisin päätöksellä
Uutiset 14.2.2018 15:30 Susi jäi auton alle Turunväylällä – autoilija poistui paikalta ilmoitettuaan onnettomuudesta
Lifestyle 9.2.2018 11:30 Susia merkitään GPS-pannalla kannan koon arviointia varten – paikannustiedot näkyvät netissä
Lifestyle 15.1.2018 10:10 Susi juoksi metsätiellä auton kylkeen – jälkien perusteella kyseessä oli usean eläimen lauma
Uutiset 30.12.2017 09:32 Metsästäjän haavoittama susi lopetettiin Kuusamossa – oli käynyt metsästyskoiran kimppuun
Uutiset 1.12.2017 09:30 Susi jäi aamuyöllä auton alle – samassa kohdassa kuoli kuukausi sitten toinenkin susi
Lifestyle 21.11.2017 07:37 Pihoissa liikkunut susi palasi karkotuksesta huolimatta takaisin – poliisi määräsi lopetettavaksi
Lifestyle 29.10.2017 13:13 Sudet tappoivat hirvimetsällä mukana olleen koiran – metsästäjä ampui suden
Lifestyle 7.10.2017 12:45 Susi vieraili pihapiirissä yli 100 kertaa – ihmisiä pelkäämättömän pedon saa ampua jos palaa takaisin
Lifestyle 19.8.2017 12:00 Täältä näet missä sudet liikkuvat – pantasusien paikannustiedot ovat taas avautuneet
Lifestyle 8.6.2017 14:04 Suomen susikannan kooksi arvioidaan 150–180 sutta – metsästäjät epäilevät lukuja
Uutiset 27.2.2017 09:24 Petoeläimet aiheuttavat tappioita poronhoidolle – susi ja ahma suurimmat syylliset