Lifestyle 26.11.2024 09:27 Suomessa opiskelee yli 100 000 ulkomaalaista – määrä on kaksinkertaistunut ja kasvaa yhä Nopeinta kasvu on ollut ammatillisessa koulutuksessa, jossa ulkomaalaisia opiskelijoita oli yli 40 000.
Lifestyle 20.9.2024 07:30 Yksinäisyys oppilaitoksissa lisääntyy – ”Onhan se riipaisevaa, kun kaikki eivät löydä kaveria” Kyselyn mukaan noin 17 prosenttia nuorista kärsii haitallisesta yksinäisyydestä.
Lifestyle 30.7.2024 06:52 Koulutiensä aloittaa 54 000 ekaluokkalaista – ikäluokka on pienentynyt jo usean vuoden ajan Kaikkiaan vuosiluokilla 1–9 opiskelee vuosittain yli puoli miljoonaa oppilasta.
Lifestyle 12.4.2023 07:57 Korkeakouluopiskelijat istuvat hälyttävän paljon – jopa yli 12 tuntia arkipäivisin Liiallinen istuminen lisää muun muassa ylipainon, univaikeuksien ja mielenterveyshäiriöiden riskiä.
Lifestyle 4.6.2022 06:53 Peruskoulun päätti tänä lukuvuonna noin 61 000 oppilasta – ylioppilaaksi valmistui lähes 25 000 Ammatillisesta koulutuksesta valmistuvien määrän laskun ennakoidaan jatkuvan.
Uutiset 13.12.2021 08:18 Opiskelevat naiset voivat nyt erityisen huonosti – riski sairastua syömishäiriöön kolminkertainen miehiin verrattuna
Vierashuone 8.3.2021 08:12 Avunsaajien määrä moninkertaistui – Pelastakaa Lapset auttoi vähävaraisten perheiden lapsia lähes 1,3 miljoonalla eurolla
Lifestyle 14.12.2020 07:42 Poikkeuksellisilla opetusjärjestelyillä vaikutuksia – ”Osalla ei ole ollut etäopiskelun edellyttämiä valmiuksia”
Uutiset 4.8.2020 10:57 Noin 60 000 ekaluokkalaista aloittaa koulutaipaleensa – lukio kasvattaa suosiotaan
Uutiset 28.11.2019 09:33 Joka kolmas lukiolaisista tekee myös töitä – joka neljännelle tuottaa kouluvälineiden hankinta taloudellisia vaikeuksia
Lifestyle 25.9.2019 10:40 Työrauha luokassa auttaa nuorta – useammat jatkavat opintojaan peruskoulun jälkeen
Lifestyle 17.9.2019 09:06 Lapset ja nuoret ovat tyytyväisiä elämäänsä ja viihtyvät koulussa – etenkin ammattioppilaitosten pojat
Lifestyle 28.6.2019 09:44 Joka kolmas hyväksyttiin korkeakouluun – vaikeinta oli päästä opiskelemaan teatteria, tanssia ja kuvataidetta
Lifestyle 21.4.2019 12:43 Kansalaisaloitteessa halutaan taloustiedosta uusi oppiaine – ulosotossa on yli 500 000 suomalaista
Lifestyle 13.2.2019 09:05 Nyt kaatui seuraava kansalaisaloite – maksuton toisen asteen koulutusvaatimus esitetään hylättäväksi
Lifestyle 28.1.2019 09:23 Pelkän peruskoulun varaan jääminen lisää poikien rikollisuutta – tutkimus selvitti selkeän ja hätkähdyttävän yhteyden
Uutiset 3.8.2018 08:12 Noin 61 000 ekaluokkalaista aloittaa koulun – peruskoulun päättäneistä lähes kaikki saivat opiskelupaikan
Lifestyle 29.6.2018 11:37 Korkeakoulujen yhteishaussa opiskelupaikka yli 47 000 opiskelijalle – vapaita paikkoja voi hakea lisähaussa
Uutiset 22.6.2018 07:28 Ylioppilastutkintoon muutoksia ja joustavuutta – käyttöön tulossa englanninkielinen koe
Uutiset 20.4.2018 09:48 Työttömällä mahdollisuus opiskella työttömyysetuutta menettämättä – töihin oltava silti valmis