Uutiset 11.6.2022 18:33 Petteri Orpolle ja Li Anderssonille ei löytynyt vastaehdokasta – Annika Saarikko voitti Paavo Väyrysen äänin 1341–151 Kolme eduskuntapuoluetta jatkaa entisen puheenjohtajansa luotsaamana.
Uutiset 18.4.2019 16:22 Eurovaalien ehdokkaat ovat nyt selvillä – kaikki eivät kuitenkaan pyri tosissaan Brysseliin Varsinkin pienemmillä puolueilla kansanedustajia on ehdokkaana vain kerätäkseen muille ääniä.
Uutiset 15.4.2019 07:43 Oppositio onnistui vaaleissa ja demareista suurin puolue – Jussi Halla-ahosta äänikuningas Moni ministeri menetti kansanedustajan paikkansa tulevassa eduskunnassa.
Uutiset 31.1.2019 10:17 Kuinka pääministeri oikein aikoinaan rikastui? – Valtionyhtiö lainasi rahat, Sipilä sai miljoonavoitot Uusi kirja kertoo keskustatahojen sekä Juha Sipilän kummallisia kuvioita sisältäneistä liiketoimista.
Uutiset 21.1.2019 15:15 Sote sai ex-puhemiehen loikkaamaan Harkimon liikkeeseen – ”Hyvällä omatunnolla en voi näitä asioita tukea” Sinisistä siirtynyt Maria Lohela ei aio asettua ehdolle enää seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Uutiset 21.12.2018 14:56 Seitsemän tähden liike merkittiin puoluerekisteriin – puolueita on nyt kaikkiaan 19
Uutiset 17.10.2018 15:22 Eduskunta äänesti työllisyyspolitiikasta – hallitus nauttii luottamusta äänin 101–73
Uutiset 21.9.2018 14:11 Ulkoministeri Timo Soini sai eduskunnalta selvän luottamuksen – äänestysluvut 100–60
Uutiset 26.5.2018 12:30 Petteri Orpo myöntää maakuntavaalien siirtyvän ongelmien johdosta – ”En usko, että se on enää mahdollista”
Uutiset 3.3.2018 14:54 Paavo Väyrynen on erotettu Kansalaispuolueesta – syytös taloudellisista väärinkäytöksistä
Uutiset 8.2.2018 12:42 Paavo pistettiin seinää vasten – Väyrynen ei ole vaalikelpoinen Keskustan puheenjohtajaksi
Uutiset 1.2.2018 16:16 Paavo Väyrynen nukkui yön yli ja haluaa taas Keskustan puheenjohtajaksi – ”Teen vielä yhden yrityksen”
Uutiset 28.1.2018 22:28 Suomen tasavallan presidentti on Sauli Niinistö seuraavat kuusi vuotta – ”Olen kiitollinen ja otettu, liikuttunutkin”
Uutiset 28.1.2018 20:08 Jännitys tiivistyy: Sauli Niinistön valinta on enää sinettiä vailla – presidentillä reilusti yli puolet lasketuista äänistä
Uutiset 8.6.2017 10:55 Seura syyttää – Sipilä käytti veronmaksajien rahoja ja hyvä veli -verkostoa rikastuakseen
Uutiset 9.3.2017 07:45 Rikoksia, rasismia ja räävittömyyksiä – tällaisia ehdokkaita löytyy kuntavaaleissa