Urheilu 1.4.2019 12:10 Hiihtoliiton toiminnanjohtaja jättää tehtävänsä – seuraajan etsiminen aloitetaan välittömästi Lajiliitto on uudistettu, mutta kisamenestys ei ole ollut toivottu.
Urheilu 9.3.2019 15:20 Ilkka Herolalta huikea hiihto Holmenkollenilla – maailmancupin voitto jäi vain 0,2 sekunnin päähän Suomalainen oli mäkikisan jälkeen vasta sijalla 15 minuutin ja 16 sekuntia kärjen takana.
Uutiset 2.3.2019 15:16 Matti Nykänen siunattiin viimeiselle matkalle – hautajaissaattue kulki mäkihyppääjän nimikkomäen kautta Siunaustilaisuus järjestettiin olympiavoittajan perheen ja lähipiirin kesken Jyväskylässä.
Uutiset 18.2.2019 14:44 Valtio maksaa sittenkin Matti Nykäsen hautajaiset – pienimuotoinen polttohautaus perhepiirissä Myös Jyväskylän kaupunki on alkanut uudelleen valmistella mäkihyppääjälle patsasta.
Uutiset 7.2.2019 10:02 Salpausselän kisoissa muistetaan Matti Nykästä – ”Olemme käyneet ajatusta läpi lähiomaisten kanssa” Muistohetken lisäksi suurmäen alastulorinteen lähellä on erillinen muistopaikka.
Uutiset 4.2.2019 09:09 Mäkihyppylegenda Matti Nykänen on kuollut – moninkertainen MM-kultamitalisti ja olympiavoittaja on poissa
Urheilu 3.2.2019 19:06 Pitkästä aikaa palkintokorokkeelle – Ilkka Herola huimassa yhdistetyn loppusuoran taistelussa toiseksi
Urheilu 18.12.2017 07:00 Eero Hirvonen kolmatta kertaa palkintopallille – neljä suomalaista maailmancup-pisteille
Urheilu 3.12.2017 10:00 Suurmäen maailmanmestari rakensi unelmiensa hiihtokeskuksen – ”Toimin japanilaisten suomipappana”
Urheilu 27.11.2017 06:45 Eero Hirvosella hieno yhdistetyn maailmancupin avaus – kaksi kertaa palkintopallille
Urheilu 19.11.2017 17:49 Yhdistetyn kilpailijat kovassa kunnossa Ounasvaaralla – samoin Iivo ja Kerttu Niskanen
Urheilu 30.8.2017 16:00 Toni Niemisen olympiamitalit pelastuivat huutokaupalta – mäkihyppääjä on huojentunut
Urheilu 31.3.2017 08:40 ”Hampaankoloon jäi” – MM-kisoihin paluun tehnyt Hannu Manninen tähtää olympialaisiin