Urheilu 21.5.2018 18:06 Suomen jalkapallomaajoukkue lähtee MM-kisoihin – U17-tytöt voittivat EM-pronssia! Pikkuhelmarit sijoittuivat Liettuan EM-lopputurnauksessa kolmanneksi voitettuaan Englannin.
Urheilu 21.5.2018 00:52 Sveitsin MM-kulta jäi jälleen dramaattisen lähelle – Ruotsi voitti maailmanmestaruuden voittolaukauskisassa Kolme kruunua pääsi juhlimaan jo yhdennettätoista jääkiekon maailmanmestaruuttaan.
Urheilu 19.5.2018 10:30 Karhu Basket sai ensimmäisen SM-mitalinsa – Korisliigan mestaruus ratkesi jännittävästi jatkoajalla Oranssipaidat voittivat finaalisarjan kuudennen ottelun todellisessa trillerissä.
Urheilu 18.5.2018 00:02 Lauri Marjamäen kausi päättyi pettymykseen – Leijonat ulos MM-kisoista Suomen ailahteleva jääkiekkomaajoukkue putosi Sveitsille puolivälierässä.
Urheilu 16.5.2018 13:00 Suomalaistutkimus selvitti – keskosena syntyneet liikkuvat aikuisena vähemmän kuin muut Liikkumattomuus aiheuttaa terveysriskejä ja siksi liikunnalliseen elämäntapaan tulisi kannustaa jo neuvolassa.
Urheilu 15.5.2018 15:55 Tänään oli taas Suomelle huikea päivä MM-kisoissa – USA kaatui ja lohkovoitto varmistui!
Urheilu 14.5.2018 15:55 Kaisa Mäkäräinen kirjoitti viestin uransa jatkosta rantahiekkaan – ”Nähdään ensi kaudella”
Urheilu 13.5.2018 23:54 Leijonilla oli taas vuorossa vaikea ottelu – Suomi kärsi jatkoajalla karvaan tappion Saksalle
Urheilu 11.5.2018 09:26 Winnipeg Jets eteni konferenssifinaaleihin – Patrik Laine jatkoon, Pekka Rinne lomille
Urheilu 10.5.2018 00:16 Tanska kellisti takkuiset Leijonat – MM-kisojen avaustappio tuli tuskaisella pelillä
Urheilu 8.5.2018 23:48 Leijonat jatkaa jääkiekon MM-kisoissa murskatahtia – nyt kaatui Norja nollapelillä
Urheilu 6.5.2018 23:51 Leijonat murskasi nyt Latvian – MM-kisoissa vietettiin taas todellisia maalijuhlia
Urheilu 4.5.2018 21:11 Petra Olli paini Euroopan mestaruuteen Venäjällä – kultamitali ratkesi videotarkastuksella
Urheilu 4.5.2018 07:45 Sulkapallon maajoukkueeseen kohdistui ottelumanipulaatioyritys – välitön ilmoitus eteenpäin
Urheilu 3.5.2018 06:18 Elias Kuosmanen paini EM-pronssia – nousi pahasta tappioasemasta voittoon toisella jaksolla
Urheilu 1.5.2018 21:31 Elias Kuosmanen paini EM-pronssiotteluun – olympiavoittaja oli semifinaalissa vielä liian vahva
Urheilu 30.4.2018 10:15 Keith Armstrong kehuu Arsenalin jättävää Arséne Wengeriä – “Hän toi seuraan jopa omat hammaslääkärit”