Uutiset 11.1.2018 06:53 Kolmevuotias pikkulapsi harhaili keskiyöllä taskulampun kanssa – nuorisojoukko pelasti kyytiin Ylivieskan Huhmarin hiihtokeskuksesta löytyi puolenyön aikaan pikkulapsi yksin harhailemasta.
Uutiset 11.1.2018 06:40 Kirkko ei tutki piispan luottokorttilaskuja uudelleen – ”On kannettava tarkasti vastuu yhteisistä rahoista” Hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja esittää kysymyksiä piispa Teemu Laajasalon liiketoiminnasta ja luottokortin käytöstä.
Uutiset 10.1.2018 15:47 KHO ratkaisi viime vuonna ennätysmäärän asioita – turvapaikka-asiat työllistivät lähes puolet Euroopan unionin tuomioistuimelta pyydettiin viime vuonna neljä ennakkoratkaisua.
Uutiset 10.1.2018 14:18 Kansalaisaloite kolahti nyt kansanedustajien etuihin – sopeutumiseläkkeen poistaminen toisi miljoonasäästöt Aloite kansanedustajien sopeutumiseläkkeen poistamisesta on kerännyt jo yli 50 000 nimeä.
Uutiset 10.1.2018 10:02 Metsäasiantuntijat varoittavat – tykkylumi on metsässä kuin ”hiljainen kuolema” Tykkylumialueita olisi vältettävä ja muistettava myös erityinen huolellisuus metsissä liikkuessa.
Uutiset 10.1.2018 09:21 Yllättävä kyselytulos – kolme neljästä sairaanhoitajasta joutuu tekemään lääkärin töitä
Uutiset 9.1.2018 15:00 Poliisi kiittää selvin päin olleita nuoria – ja julkaisee valvontakamerakuvat, jos katuryöstö ei selviä
Uutiset 9.1.2018 08:49 Suomi ryhtyy venäläisen kaasuputken rahoittajaksi – Fortumin ostotarjous Uniperista hyväksyttiin
Uutiset 8.1.2018 17:35 Metsäkone kaatoi tykkylumipuita – ulkopuolisen päälle pudonnut sähkölinja aiheutti pahoja palovammoja
Uutiset 8.1.2018 16:30 Eduskunta tutki – kolme virkamiestä ja kolme avustajaa ilmoittaa kokeneensa seksuaalista häirintää
Uutiset 8.1.2018 15:30 Poliisi selvitti outoa kuolemantapausta lentokentällä – miehistö oli rauhassa valmistellut konetta lähtöön
Uutiset 8.1.2018 13:38 Kuluttajien maksuhäiriöt jälleen selvässä kasvussa – lähellä kaikkien aikojen ennätystä
Uutiset 8.1.2018 09:21 Lapsille ja nuorille etsitään tukihenkilöitä – keskustelukumppanista aina sporttikummiksi
Uutiset 7.1.2018 16:34 Kadonneen henkilön etsintä merellä vaatii hyvää yhteistoimintaa – kerro läheisille kulkureittisi
Uutiset 7.1.2018 14:25 Illalla ja yöllä paikoin myrskypuuskia – voi aiheuttaa puustovahinkoja ja sähkökatkoksia
Uutiset 6.1.2018 15:30 Latasitko kännykkään taskulamppusovelluksen – se saattoi salakuljettaa sinnikkään haittaohjelman
Uutiset 6.1.2018 14:19 Myös Punainen Risti auttaa sähkökatkoista kärsiviä – Kainuun alueelle lähetettiin varavoimageneraattoreita
Uutiset 6.1.2018 10:38 Taas uusi lakko tulossa – työtaistelut uhkaavat nyt myös mekaanista metsäteollisuutta
Uutiset 5.1.2018 11:50 Bitcoin-kauppojen vaarapuoli – naisen kaikki tilit tyhjennettiin vakoiluohjelman avulla
Uutiset 5.1.2018 10:15 Aktiivimalli puhuttaa – SAK pelkää jo kakkosmallia, Kelan pääjohtaja ehdottaa mukaan vapaaehtoistyötä