Uutiset 9.2.2018 13:15 Työnantaja hyväksyi sovintoesityksen satamien työriidassa – ilmoitettu lakko peruuntuu Sovittelun kautta syntynyt ratkaisu on työnantajan mukaan kuitenkin raskas.
Uutiset 2.2.2018 16:48 Mielenilmaisu aktiivimallia vastaan muuttui vihamyrskyksi – jatkuvatko tästä talven työtaistelut? Helsingin Sanomien arvion mukaan ”Senaatintori täyttyi aidosta vihasta”.
Uutiset 2.2.2018 10:21 Metsäteollisuus arvioi lakon hintaa – viennin pysähtyminen maksaa 10 miljoonaa euroa päivässä Satamien sulkeminen kohdistuu erityisesti metsäteollisuuteen, sillä noin 90 prosenttia viennistä kuljetetaan meritse.
Uutiset 2.2.2018 08:38 Pääkaupunkiseudun busseista liikkeellä neljännes – metro ja raitiovaunut eivät kulje Iltapäivän tilannetta on vaikea arvioida, sillä työvuorot tulevat vaihtumaan.
Uutiset 31.1.2018 14:39 Bussikuskit yllättivät ammattiliiton – kaikki vuorot ajetaan lakosta huolimatta Lähes kaikki Satakunnan Liikenteen kuljettajat ilmoittivat tulevansa perjantaina töihin.
Uutiset 30.1.2018 09:12 Pääkaupungin bussi- ja raideliikenne pysähtyvät lakkopäivänä – ”Odotettavissa on liikennekaaos”
Uutiset 27.1.2018 09:57 Tehtaita kiinni, vienti pysäytetään – työtaisteluista pelätään mittavia menetyksiä yrityksille
Uutiset 23.1.2018 18:55 Rakentajat ja AKT järjestävät päivän lakon – liitot tukevat SAK:n mielenosoitusta aktiivimallia vastaan
Uutiset 17.1.2018 14:14 Työtaistelu uhkaa viittä satamaa – lakon alkaessa toiminta lamaantuisi välittömästi
Uutiset 6.1.2018 10:38 Taas uusi lakko tulossa – työtaistelut uhkaavat nyt myös mekaanista metsäteollisuutta
Uutiset 3.1.2018 17:57 Rahoitusalan neuvottelut umpikujassa – pankkilakko sulkee valtaosan konttoreista
Uutiset 2.1.2018 18:36 Paperiteollisuuteen tulossa työnseisaus – rahoitusalan työriidan sovittelu jumissa
Uutiset 29.12.2017 11:35 Ammattiliitot uhkailevat jo lakolla – aktiivimallin kansalaisaloite keräsi vauhdilla yli 70 000 nimeä
Uutiset 27.12.2017 10:30 Rahoitusalan lakko uhkaa sulkea konttoreita – tärkeimmät palvelut pyritään turvaamaan
Uutiset 10.8.2017 14:30 Veturinkuljettajien mielenilmaus pysäyttää junat – protesti hallituksen politiikkaa vastaan
Uutiset 20.4.2017 08:30 Metallimiehet menevät lakkoon – ei työnantajaa vaan Sipilän hallitusta vastaan