Uutiset 2.10.2017 09:27 Katalonian kuohuvan äänestyksen tulos selvisi – ”Ovi itsenäisyysjulistukselle on avattu” Väkivaltaiseksi muuttuneessa tapahtumassa noin 90 prosenttia äänesti itsenäisyyden puolesta.
Uutiset 23.9.2017 11:01 Sipilä ja Macron tapasivat Pariisissa – ”Puolustusyhteistyö etenee nyt nopeasti” Pääministeri Juha Sipilä ja presidentti Emmanuel Macron keskustelivat EU:n tulevaisuudesta.
Uutiset 22.9.2017 07:50 Sipilä tapasi Medvedevin Pietarissa – ”Suomi suhtautuu kaasuputkeen ympäristökysymyksenä” Venäläisten turistien määrä Suomessa yöpymisillä laskettuna on kasvanut 19 prosenttia.
Uutiset 19.9.2017 10:00 Kolme yliopistoa toteuttaa hankkeen – Suomeen uusi taloustieteen huippuyksikkö Tavoitteena on turvata tohtorikoulutus kaikilla keskeisillä taloustieteen osa-alueilla.
Uutiset 3.9.2017 10:00 Seuraava sote-yhtiö on SoteDigi Oy – valtio sijoittaa aluksi 90 miljoonaa euroa Valtion perustamat sote-jättiläiset ovat miljoonineen julkisen valvonnan ulottumattomissa.
Uutiset 26.8.2017 08:08 Valtioneuvoston kanslia esittäytyy kansalaisille – myös pääministeri Juha Sipilä paikalla
Uutiset 8.8.2017 08:00 Finnairin johtajan 130 000 euron lisäeläkkeestä syntyi riita – Sipilä kiistää saaneensa tiedon
Uutiset 16.7.2017 14:30 Juha Sipilä herätysjuhlissa: – ”Poliitikko valehtelee kun ymmärtää tahallaan väärin”
Valokeila 2.7.2017 16:16 Tellervo Koivisto muisteli – Mauno Koiviston ja Urho Kekkosen välit olivat huonot
Uutiset 30.6.2017 10:40 Kiinalaiset ovat kiinnostuneita Suomesta – tulossa miljardien eurojen investointeja?
Uutiset 29.6.2017 14:00 Sote-pakkoyhtiöt ja vastuut perustuslain vastaisia – uusiksi meni mutta hallitus vannoo aikataulun pitävän
Uutiset 26.6.2017 08:35 Sote-peli kovenee kovenemistaan – Paula Risikko väläyttää jo maakuntalain keskeyttämistä
Uutiset 20.6.2017 13:30 Hallitus myy valtion omistusta – Nesteen henkilöstö vastustaa Sipilän omistajapolitiikkaa
Uutiset 20.6.2017 08:30 Kokoomuksen operaatio onnistui – Zyskowicz saatiin sote-pelipöytään viime tingassa
Uutiset 19.6.2017 18:35 Kovaa peliä eduskunnassa – syytöksiä salaliitosta singahteli jopa presidenttiä kohtaan
Uutiset 18.6.2017 20:05 Mitä ihmettä – Jussi Halla-ahon vanha puhelinnumero on vihreiden Touko Aallolla!
Uutiset 18.6.2017 10:00 Sote-uudistuksella uusia ongelmia edessä – palveluiden yhtiöittäminen perustuslain vastaista?