Urheilu 1.9.2021 16:02 Naisleijonien mitalien taustalla tärkeä päätös – ”Sillä on valtava merkitys” Apurahojen takaama ammattilaisuus on vakiinnuttanut Suomen paikan naisten jääkiekon mitalimaana.
Urheilu 1.10.2019 10:59 Ruotsi ja Norja juhlivat Dohassa kultamitalia – suomalaiset hyytyivät karsintaan Ruotsin Daniel Ståhl ja Norjan Karsten Warholm voittivat Dohassa kultaa. Suomen joukkueen urheilijoille jo pääsy kymmenen parhaan joukkoon olisi hyvä saavutus.
Uutiset 15.4.2019 07:43 Oppositio onnistui vaaleissa ja demareista suurin puolue – Jussi Halla-ahosta äänikuningas Moni ministeri menetti kansanedustajan paikkansa tulevassa eduskunnassa.
Uutiset 24.3.2019 15:29 Soldiers of Odin -takkinen mies yritti hyökätä Timo Soinin kimppuun – ”Kiitän turvamiehiä hyvästä työstä” Mies otettiin kiinni ja häntä epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Urheilu 20.2.2019 07:00 Liikuntajärjestöille yli 42 miljoonaa euroa – Palloliitolle lajiliitoista suurin avustus ja korotus Avustuspäätösten valmistelussa arvioitiin erityisesti liittojen antidopingohjelmien laatua.
Uutiset 18.2.2019 14:44 Valtio maksaa sittenkin Matti Nykäsen hautajaiset – pienimuotoinen polttohautaus perhepiirissä
Uutiset 17.2.2019 09:19 Tällaiset ovat Sipilän hallituksen ministereiden varat ja velat – ”Ei saa vaarantaa luottamusta toimintaan”
Urheilu 13.2.2019 08:37 Yli 1,3 miljoonaa euroa apurahoina kesälajeille – näille urheilijoille annettiin tukea
Uutiset 12.1.2019 16:35 Presidentti Niinistö kommentoi Oulun seksuaalirikoksia – ”Järkytystä lisää se, että teot ovat kohdistuneet lapsiin”
Valokeila 4.12.2018 10:29 Taiteentekijöille Suomi-palkintoja ja Pro Finlandia -kunniamerkkejä – ”Suomessa on luovia ja lahjakkaita ihmisiä”
Valokeila 27.11.2018 17:00 Valtion taidetoimikuntien valtionpalkinnon sai 16 taiteilijaa – ”Taide uudistaa yhteiskuntaa”
Uutiset 12.9.2018 15:18 Selvitys elokuva- ja teatterialan häirinnästä: – ”Vaaran paikkoja koekuvaukset, sopimusten solmimiset ja ennen ensi-iltaa”
Uutiset 29.8.2018 18:04 Palkansaajien verotus ennallaan – autovero alenee, alkoholin ja energian verotus kiristyy
Lifestyle 27.8.2018 08:19 Tällä viikolla lähes 70 poliitikkoa menee töihin – käytännön työharjoittelua museoissa
Valokeila 21.8.2018 14:09 Uusi museokokonaisuus Helsinkiin? – ”Suomi tunnetaan arkkitehtuurista ja designista”
Uutiset 2.7.2018 08:02 Suurin osa puoluejohtajista vähentää puolueensa kannatusta – vain neljä selviää plussan puolelle
Urheilu 1.6.2018 09:09 Talvilajeihin tukea lähes miljoona euroa – veroton apuraha Kristalle, Iivolle ja Naisleijonien pronssimitalisteille
Urheilu 28.5.2018 15:35 Urheilijaeläke myönnettiin viidelle – ratamoottoripyöräilyn legenda Teuvo Länsivuori sai täyden eläkkeen
Uutiset 16.5.2018 08:06 Pääkaupunkiseutu jatkaa sote-kritiikkiään – ”Mahdotonta nähdä, että kukaan äänestäisi sen puolesta”
Valokeila 7.5.2018 13:00 Suomalainen elokuva-ala laajasti esillä Cannesissa – Kriitikoiden viikolle valittiin Tiikeri-lyhytelokuva
Uutiset 24.4.2018 14:47 Sinisten Kaj Turunen loikkaa nyt kokoomukseen – eduskunnassa on kansanedustajien vaihtoviikko